Jos valmentajanvaihdoksella haettiin Jokereiden pelaamiseen välitöntä muutosta, ainakin ensimmäinen askel otettiin oikeaan suuntaan. HPK vastaan nähtiin aikaisempaa nopeampaa, suoraviivaisempaa ja ennen kaikkea vaarallisempaa Jokereita.
Jokerit hyökkäsi suoraviivaisemmin, sai riistoja ja pystyi rakentamaan pitkiä hyökkäysalueen myllyjä, joita HPK oli suuria vaikeuksia katkaista. Maalipaikkoja syntyi jo ennen kuin tulostaululla tapahtui mitään, mutta kiekko tuntui hetken aikaa olevan allerginen maaliverkolle. Ylärima kolisi, maalivahti torjui ja hyvistäkin paikoista onnistuttiin ampumaan ohi.
Lopulta Matt Caito löysi lääkkeen yksinkertaisimmasta mahdollisesta paikasta. Pitkän hyökkäysalueen myllytyksen jälkeen kiekko viivaan, maskia maalille ja laukaus verkkoon. Ei sirkustemppuja, vaan jääkiekkoa.
Jokereiden pelaamisessa näkyi muutenkin asioita, joita alkukaudella on saanut etsiä suurennuslasilla. Kiekolliset puolustajat pystyivät purkamaan vastustajan painetta pelaamalla sen alta pois sen sijaan, että kiekko olisi automaattisesti roiskaistu lasin kautta maailmalle. Edelleen niitäkin ratkaisuja nähtiin tilanteissa, joissa parempi vaihtoehto olisi ollut tarjolla – ja liian usein seurauksena oli vain kiekon välitön palautuminen takaisin omalle alueelle.
Kaikki ei siis muuttunut yhdessä yössä.
Viisikko repesi edelleen ajoittain, ja erityisesti puolustusalueella vanha ongelma nosti päätään silloin, kun HPK sai kiekon pyörimään. Jokerit hävisi liikaa kaksinkamppailuja eikä saanut hyökkäyksiä riittävän nopeasti poikki. Tämä alkaa näyttää enemmän materiaalin kuin pelkästään pelitavan ongelmalta.
Siihen uuden valmennuksen täytyy löytää ratkaisu. Jos Jokerit häviää tällä materiaalilla jatkuvasti puolustusalueen kaksinkamppailuja, pelitavan täytyy auttaa joukkuetta välttämään pitkiä painijaksoja omissa. Vastustajan hyökkäykset pitäisi pystyä katkaisemaan aikaisemmin ja aggressiivisemmin, ennen kuin viisikko joutuu pitkäksi aikaa oman maalin ympärille selviytymään. Muuten pelaajat kuluttavat energiansa puolustamiseen – ja kun kiekko viimein saadaan pois alueelta, hyökkäämiseen ei ole enää bensaa tankissa.
Ylivoimakin näytti jo paremmalta, vaikka se jäi ajoittain liian staattiseksi. Jokerit haki täydellistä paikkaa hieman liian pitkään sen sijaan, että kiekkoa olisi toimitettu aktiivisemmin maalille. Lopulta Riku Tuomola laukoi viivasta ja kapteeni Markus Hännikäinen ohjasi maalin edestä 2–0. Tukitoimissa ja laukausmäärissä riittää hiottavaa, mutta nyt puhutaan jo enemmän hienosäädöstä kuin täydellisestä remontista.
Illan komein näyte uudenlaisesta suoraviivaisuudesta tuli 3–0-maalissa. Nopea avaus omalta alueelta käynnisti 2–1-hyökkäyksen, Patrik Virta malttoi odottaa Hännikäisen mukaan ja kapteeni viimeisteli suoraan syötöstä. Muutama nopea ratkaisu, kiekko päästä päähän ja verkkoon. Juuri tällaista Jokereiden hyökkäämisestä on puuttunut.
Silti jäitä kannattaa pitää hatussa. Jääkiekkoa pelataan aina suhteessa vastustajaan, eikä HPK pystynyt haastamaan Jokereiden avauspelaamista tai puolustusta samalla tavalla kuin moni muu joukkue tulee tekemään.
Siksi seuraava ottelu Tapparaa vastaan on valtava mittari, vaikka tamperelaisillakin on omat ongelmansa. HPK vastaan nähtiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Jokerit, jonka pelaamisessa oli vauhtia, ajatusta ja vaarallisuutta.
Nyt nähdään, oliko kyse uuden alusta – vai yhden illan helpotuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti