Andrew Lucas – kiekollinen puolustaja, jonka todellinen taso selviää pian

Jokerit hankki loppukauden kattavalla sopimuksella yhdysvaltalaispuolustaja Andrew Lucasin, 27. Kyseessä on pelaaja, jonka nimi ei todennäköisesti sano kovin monelle suomalaiselle kiekkoseuraajalle juuri mitään. Eikä ihme: Lucas ei ole pelannut NHLä, eikä hänellä ole kokemusta myöskään Suomen Liigasta. Hänen uransa on kulkenut Yhdysvaltojen yliopistosarjan kautta AHL:ään ja ECHL:ään, kunnes tie vei viime kesänä Slovakian pääsarjaan HC Banská Bystrican riveihin.

Lucas on 182-senttinen ja noin 81-kiloinen oikealta laukova puolustaja. Jo hänen tilastonsa antavat viitteitä siitä, millaisesta pelaajasta on kyse. Hän ei ole ensisijaisesti puolustuspään fyysinen järkäle, vaan kiekolliseen peliin ja hyökkäysten käynnistämiseen painottuva puolustaja. Banská Bystrican sopimusuutisessa seura kuvaili häntä hyökkäyssuuntaan kykeneväksi puolustajaksi, jolla on potentiaalia tuottaa tulosta. Lucas itse nosti vahvuuksikseen hyvän luistelun ja kyvyn käynnistää hyökkäyksiä omalta alueelta.

Yliopistosarjassa vastuuta ja tulosta

Lucasin tie ammattilaiskaukaloihin kulki Vermontin yliopiston kautta. Hän pelasi siellä kolme kautta vuosina 2019–2022 ja toimi joukkueen kapteenistossa, viimeiset kaksi kautta kapteenina. Yliopistouran jälkeen hän siirtyi Connecticutin yliopistoon, jossa pelasi vielä kaksi kautta. UConnissa Lucas teki kaudella 2022–2023 tehot 2+22 ja seuraavalla kaudella 5+11. Molempina kausina hän kuului joukkueensa tehokkaimpiin puolustajiin.

Yliopistouran kokonaislukemat olivat 152 ottelua ja 72 tehopistettä. Ne eivät ole puolustajalle lainkaan vaatimattomat lukemat, ja kapteenin tehtävä kahdessa eri yliopistojoukkueessa kertoo ainakin siitä, että hänelle on annettu vastuuta myös kaukalon ulkopuolella.

AHL ja ECHL – askel Eurooppaan

Keväällä 2024 Lucas sai mahdollisuuden Anaheim Ducksin organisaatiossa pelaavan San Diego Gullsin riveissä. Hän pelasi AHLä kahden kauden aikana yhteensä 26 ottelua ja kirjautti kuusi syöttöpistettä. NHL-kokemusta hänellä ei ole.

AHL-vuosien rinnalla hän pelasi ECHLä Tulsa Oilersissa. Kaudella 2024–2025 Lucas teki runkosarjassa 39 ottelussa tehot 6+23. Pudotuspelit mukaan lukien hänen ECHL-saldonsa oli 45 ottelua ja 31 pistettä. Kyseessä oli siis puolustaja, joka pystyi tuottamaan tulosta myös ammattilaistasolla Pohjois-Amerikassa, vaikka tie AHL vakiokokoonpanoon ei auennut.

Kesällä 2025 Lucas siirtyi ensimmäistä kertaa Eurooppaan ja Slovakian pääsarjaan Banská Bystrican joukkueeseen. Ensimmäinen kausi oli tilastollisesti vahva: 53 runkosarjaottelussa syntyi tehot 3+38. Pudotuspeleissä hän lisäsi vielä kaksi syöttöpistettä seitsemässä ottelussa. Yhteensä kauden pistesaldoksi muodostui 60 ottelussa 3+40.

Myös tämän kauden alku Slovakiassa oli lupaava. Lucas ehti pelata yhdeksän ottelua ja tehdä niissä tehot 1+4 ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan.

Perhesyyt veivät Pohjois-Amerikkaan – lopulta tie toi Helsinkiin

Lucasin lähtö Slovakiasta ei ollut alun perin tavallinen pelaajasiirto. Banská Bystrican lokakuussa julkaisemassa tiedotteessa kerrottiin, että Lucas oli pyytänyt vapautusta sopimuksestaan perhesyiden vuoksi ja palannut Pohjois-Amerikkaan perheensä luokse. Seura suostui pyyntöön, mutta sopimus jäi edelleen voimaan.

Myöhemmin Lucas pyysi mahdollisuutta neuvotella Jokerien kanssa. Lopulta seurat pääsivät sopimukseen siirrosta, johon sisältyi myös taloudellinen korvaus slovakialaisseuralle. Kyse ei siis ollut siitä, että Banská Bystrica olisi vain päästänyt pelaajan vapaasti lähtemään, vaan siirto sovittiin seurojen välillä.

Mitä Jokerit sitten saa?

Tilastojen ja pelaajaprofiilin perusteella Jokerit saa puolustajan, jonka vahvuudet näyttävät olevan kiekollisessa pelaamisessa, luistelussa ja hyökkäysten käynnistämisessä. Oikealta laukova puolustaja, joka pystyy tuottamaan pisteitä ja jolla on kokemusta sekä Pohjois-Amerikan ammattilaissarjoista että Euroopan pääsarjasta, on paperilla kiinnostava hankinta.

Mutta juuri tähän kohtaan liittyy myös iso kysymysmerkki. Slovakian pääsarjan tehot eivät automaattisesti siirry Suomen Liigaan, eikä yliopistosarjassa tai ECHLä tehtyjen pisteiden perusteella voi vielä päätellä, miten pelaaja pärjää Liigan pelitempossa, kaksinkamppailuissa ja puolustuspään vaatimuksissa. AHL-kokemuskin jäi lopulta varsin rajalliseksi.

Lucasin kohdalla on siis syytä pitää odotukset maltillisina. Hänellä on mielenkiintoinen tausta, hyvät kiekolliset tilastot ja sellainen pelaajaprofiili, jolle Jokereilla voi hyvinkin olla käyttöä. Mutta millainen puolustaja hän todellisuudessa on Liiga-tasolla? Pystyykö hän tuomaan Jokerien peliin kaivattua kiekollista varmuutta ja avaamaan hyökkäyksiä, vai paljastuvatko pelin muut osa-alueet liian suuriksi haasteiksi?

Tällä hetkellä Andrew Lucas on Jokerien kannalta täysin kirjoittamaton kortti. Hän ei ole mikään valmis tähtinimi eikä myöskään pelaaja, jonka tasosta voisi tehdä varmoja johtopäätöksiä pelkän ansioluettelon perusteella. Nyt hänellä on mahdollisuus näyttää, mitä hänestä löytyy suomalaisessa pääsarjakiekossa.

Ja Jokereilla on toivottavasti osunut tällä kertaa haku kohdalleen.

Jokerit ja KooKoo B-sarjaan – kuka on kolmas

Eilinen on huomisen paras ennustaja. Tällä hetkellä kaikki merkit viittaavat siihen, että Jokerit ja KooKoo ovat matkalla B-sarjaan. Kolmannesta putoajasta käydään tiukka taistelu, mutta Jokereiden kohdalla tilanne näyttää jo epätoivoiselta. Harvoin näkee ammattilaisjoukkuetta, josta on puhallettu ilmat pihalle ennen kuin edes kolmannesta kaudesta on pelattu. Ja mikä pahinta, tällä hetkellä näyttää siltä, että kukaan Jokereiden pelaajistakaan ei enää usko suunnan muuttuvan.

Minulle ottelu kertoo kaiken. Ei pelkästään tulos, vaan pelin runko, rakenne, pelaajien tekeminen, kehonkieli ja reagointi erilaisiin pelitilanteisiin. KalPa-ottelu oli täynnä esimerkkejä siitä, ettei Jokerit ole tällä hetkellä joukkue. Se on edelleen lauma eksyksissä olevia yksilöitä. Päävalmentaja Juuso Hahl sanoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa ääneen sen, minkä jokainen katsomossa oli jo nähnyt: ”Yhdessä tekeminen ei onnistu.” Siinä on oikeastaan koko Jokereiden tämänhetkinen tilanne tiivistettynä yhteen lauseeseen. Kyse ei ole enää ainoastaan pelillisistä ongelmista, vaan myös yksilöiden halukkuudesta pelata yhteisen logon eteen.

KalPan 2–0-maalissa Patrick Curry menetti kiekon alimpana pelaajana. Curry on sinänsä työteliäs pelaaja, mutta tilanteen paljastavin yksityiskohta oli se, ettei painottomalla puolella ollut ketään auttamassa. KalPa sai käytännössä ilmaisen läpiajon. Ottelun lopussa Jokerit haki tasoitusta ylivoimalla, mutta Patrik Virta otti omassa päässä jäähyn täysin vaarattomassa tilanteessa. Vihellys oli toki kevyt, mutta vielä kuvaavampaa oli se, ettei kiekon riistäminen takaisin omalle joukkueelle tuntunut kiinnostavan muitakaan. KalPan 3–1-maalissa puolestaan yksi KalPa-pelaaja voitti kiekon neljän Jokeri-pelaajan keskeltä ennen viimeistelyä tyhjään maaliin. Tällaiset tilanteet kertovat siitä, missä joukkueen henkinen tila tällä hetkellä on.

Jos joukkueen sisäinen kuri ja yhteinen tahtotila olisivat kunnossa, Max Krogdahl ei olisi ottelusta toiseen jäähyaitiossa siksi, että joutuu paikkaamaan laiskaa puolustamistaan rikkomalla. Eikä kyse ole vain yksittäisistä pelaajista. Jokerit syötti niin paljon harhasyöttöjä, etten pysynyt enää toisen erän puolivälin jälkeen laskuissa. Minkäänlaista rakennetta ei ollut näkyvissä sen paremmin hyökkäys- kuin puolustuspelissä. Ainoa tunnistettava pelillinen elementti oli keskialueen trap, mutta sekin toteutetaan niin typerän tiiviinä, että vastustaja pääsee kiekon päätyyn heittämällä ja on hyvin todennäköisesti siellä myös ensimmäisenä. Päätykiekkojen voittamisessa Jokerit on hyökkäyspäässä Liigan heikoin joukkue. Sekin kertoo karua kieltään sekä pelin rakenteesta että pelaajien halusta tehdä töitä toistensa eteen.

B-sarja kutsuu. Vanha sanonta kuuluu: kun mikään ei muutu, mikään ei muutu. Jokerit näyttää tällä hetkellä tekevän kaikkensa todistaakseen sen oikeaksi. Eilinen on huomisen paras ennustaja – ja jos tämä on Jokereiden nykyinen taso, kysymys ei enää ole siitä, putoaako joukkue, vaan siitä, kuka tulee sen kanssa alas.

Missä Jokerit onnistuu? Tilastot tarjoavat tylyn vastauksen

Neljäsosa Liigan runkosarjasta on pelattu, joten on aika vilkaista, miltä Jokereiden kausi näyttää tilastojen valossa. Tilastot eivät tietenkään kerro koko totuutta jääkiekkojoukkueen suorittamisesta, mutta ne antavat suuntaa siitä, missä onnistutaan ja missä olisi syytä parantaa. Aloitetaan erikoistilanteista ja edetään siitä muihin perustilastoihin.

Ylivoima: paljon mahdollisuuksia, liian vähän tulosta

Jokereiden ylivoimaprosentti on 16,07, jolla joukkue löytyy tilaston sijalta 12. Ylivoimalla on syntynyt yhdeksän maalia. Erityisen huolestuttavaa on se, että Jokerit on saanut koko Liigassa eniten ylivoimamahdollisuuksia. Ero vähiten ylivoimia saaneeseen HPK on peräti 22 mahdollisuutta.

Jokereilla on siis ollut muita enemmän tilaisuuksia ratkaista otteluita erikoistilanteissa, mutta tulosta ei ole syntynyt odotetulla tavalla. Tässä piilee myös yksi joukkueen suurimmista kehityskohteista: ylivoiman tehokkuutta parantamalla olisi mahdollista kääntää tiukkoja otteluita voitoiksi.

Alivoima: toinen erikoistilanne, toinen ongelma

Jos ylivoima ei vakuuta, ei alivoimakaan anna aihetta riemuun. Jokereiden alivoimaprosentti on 75,51, mikä on Liigan neljänneksi heikoin lukema.

Jääkiekossa puhutaan usein siitä, että hyvän joukkueen ylivoima- ja alivoimaprosenttien summan pitäisi olla vähintään sata. Jokereilla summa jää tällä hetkellä noin 92 prosenttiin. Erikoistilanteissa on siis merkittävästi parannettavaa molempiin suuntiin.

Lisäksi Jokerit on Lukon ohella ainoa joukkue, joka ei ole tehnyt vielä maaliakaan alivoimalla. SaiPa on puolestaan onnistunut siinä jo neljästi. Alivoiman tehtävä on ensisijaisesti estää vastustajan maalit, mutta parhaimmillaan se tarjoaa myös mahdollisuuksia iskeä vastaan. Jokereilta tämäkin ulottuvuus puuttuu toistaiseksi kokonaan.

Tasakentällisin: maalinteko takkuaa ja omissa soi

Myöskään tasakentällisin pelattaessa tilanne ei näytä hyvältä. Jokerit on tehnyt viidenneksi vähiten maaleja ja päästänyt toiseksi eniten. Tämä on yhdistelmä, jolla otteluita on vaikea voittaa pitkällä aikavälillä.

Kun maalinteko on vähäistä ja omissa soi jatkuvasti, joukkue joutuu tekemään paljon töitä jokaisen pisteen eteen. Erikoistilanteiden tehottomuus pahentaa ongelmaa entisestään.

Jäähyt: ei sentään sarjan pahimmasta päästä

Otettujen jäähyminuuttien määrässä Jokerit ei sentään kuulu Liigan heikoimpaan päähän. Joukkue on tilaston yhdeksäntenä eli suurin piirtein keskikastissa.

Tämä on yksi harvoista perustilastoista, joissa Jokerit ei löydy aivan häntäpäästä. Se ei kuitenkaan yksin riitä lohdutukseksi, kun pelilliset ongelmat näkyvät monella muulla osa-alueella.

Laukaisusuhde: pieni valonpilkahdus

Yksi hieman yllättävämpi havainto löytyy laukaisusuhteesta. Kun huomioidaan joukkueen omat maalia kohti menneet ja ohi suuntautuneet laukaukset sekä vastustajan vastaavat yritykset, Jokerit on tilaston kahdeksantena. Laukaisusuhde on 20 yrityksen verran plussalla.

Tämä antaa ainakin jonkinlaista vastapainoa synkälle kokonaiskuvalle. Jokerit pystyy siis tuottamaan laukauksia suhteessa vastustajiinsa kohtuullisesti. Pelkkä laukaisumäärä ei kuitenkaan ratkaise, jos yritykset eivät muutu maaleiksi tai vastustaja onnistuu omissa paikoissaan tehokkaammin.

Kokonaiskuva on karu

Kun neljäsosa kaudesta on takana, Jokerit ei löydy yhdestäkään tarkastellusta tilastosta viiden parhaan joukosta. Ylivoima on tehotonta, alivoima vuotaa, tasakentällisin maalinteko on vähäistä ja omissa soi liikaa.

Laukaisusuhde tarjoaa pienen valonpilkahduksen, mutta se ei riitä peittämään muiden tilastojen ongelmia. Ei siis ole ihme, että Jokerit löytyy sarjataulukosta toiseksi viimeiseltä sijalta.

Tilastot eivät kerro koko totuutta, mutta kun sama viesti toistuu useassa eri mittarissa, sitä on vaikea sivuuttaa. Jokereiden ongelmat eivät näytä rajoittuvan yhteen osa-alueeseen – parannettavaa on lähes kaikkialla.

Rekrytoinnin mahalasku? Max Krogdahl on täysi floppi

Jokereiden toimiston pelaajarekrytoinnit herättävät kysymyksiä. Max Krogdahl on tästä hyvä esimerkki: hankinnasta maalailtiin kuvaa fyysisenä ja rouheana puolustajana, jolla olisi annettavaa myös kiekolliseen peliin. Kun kautta on pelattu jo neljännes, herää väistämättä kysymys: katsottiinko pelaajaa hankittaessa riittävän tarkasti, mitä oikeasti oltiin saamassa?

Olli-Pekka Yrjänheikki kuvaili Krogdahlia sopimuksen julkistamisen yhteydessä näin:

”Maxista saamme räväkän ja rouhean puolustavan puolustajan, jolla on myös annettavaa kiekolliseen peliin.”

Kaunis myyntipuhe. Mutta olisiko taustatyötä tekemällä voinut huomata jo ennen sopimuksen allekirjoittamista, ettei Krogdahl välttämättä vastaa kaikkia niitä odotuksia, joita hänelle asetettiin?

Ruotsissa Krogdahlin ominaisuuksia arvioitiin nimittäin varsin eri näkökulmasta. Djurgårdenin urheilujohtaja Niklas Wikegård perusteli puolustajan jäämistä joukkueen suunnitelmien ulkopuolelle sillä, että SHLä joukkue tarvitsi enemmän kiekollisesti taitavia ja peliä rakentavia puolustajia. Krogdahlin vahvuudet nähtiin puolustussuuntaan pelaamisessa, ja isot heikkoudet kiekollisessa pelaamisessa.

Tämä ei tietenkään yksin todista, että Krogdahl olisi huono pelaaja. Se kuitenkin herättää aiheellisen kysymyksen: oliko Jokereiden toimistolla riittävän tarkka käsitys hänen pelillisistä rajoitteistaan?

Krogdahlin kohdalla ongelma ei ole pelkästään se, mitä häneltä odotettiin. Ongelma on myös se, mitä kaukalossa on nähty.

Puolustaja on saanut Jokereiden alakerrassa runsaasti vastuuta ja luutinut isoja minuutteja. Samalla hänen pelaamisessaan on näkynyt virhealttiutta, joka herättää kysymyksiä näin suuressa roolissa pelaavasta puolustajasta. Myöskään odotettu fyysisyys ei ole ainakaan alkukauden perusteella noussut sellaiseksi aseeksi, jollaiseksi se ennen kautta kuvattiin. Näkyvimmät välähdykset kovuudesta ovat liittyneet pikemminkin jäähyihin, kuin vastustajan pelaamisen todelliseen vaikeuttamiseen.

Krogdahl kuvaili itseään Jokereiden sopimustiedotteessa näin:

”Olen jäällä fyysinen ja tykkään pelata kovaa. Pelaan aina joukkue ensin -mentaaliteetilla: Blokkaan laukauksia ja pyrin olemaan ärsyttävä vastustajan pelaajia kohtaan. Sanoisin kuitenkin, että olen puolustava puolustaja.”

Puolustaja siis tietää itsekin, millaisesta pelaajasta on kyse. Hän lupasi fyysisyyttä, laukauksien blokkaamista ja vastustajan ihon alle menemistä. Missä nämä ominaisuudet ovat olleet, kun niitä olisi tarvittu?

Yksittäisen pelaajan epäonnistunut hankinta kuuluu urheiluun. Mutta jos pelaajan aiemmasta seurasta löytyy jo valmiiksi tietoa siitä, millaisiin ominaisuuksiin hänen pelinsä perustuu ja mitä häneltä puuttuu, on täysin oikeutettua kysyä, kuinka perusteellisesti taustatyö on tehty.

Tämä on vain yksi esimerkki, mutta se kytkeytyy laajempaan huoleen Jokereiden pelaajarekrytoinneista. Kun hankinnalle asetetaan tietyt odotukset, mutta kaukalossa nähdään aivan toisenlainen kuva, vastuu ei voi olla yksin pelaajalla.

Neljännes kaudesta on takana. Krogdahl on saanut vastuuta, mutta vastaako hänen pelaamisensa sitä profiilia, jolla hänet Helsinkiin hankittiin? Tällä hetkellä vastaus näyttää enemmän täydelliseltä epäonnistumiselta, kuin onnistuneelta rekrytoinnilta.

Ja se kysymysmerkki kuuluu ennen kaikkea toimistolle.

”Onneksi on vieraspelejä” – Mannisen kommentti paljasti Jokerien tilanteen

 

Jokerit voitti KooKoon jumbofinaalissa 6–3 ja nappasi äärimmäisen tärkeät kolme pistettä. Ottelusta löytyi useampia positiivisia asioita: hyökkäyspään riistopelaaminen toimi, ja viivatoimituksista syntyi tällä kaudella poikkeuksellisesti useampi maali.

Ottelun alku sai synkän käänteen, kun Max Krogdahl otti jälleen kerran täysin turhan jäähyn, josta KooKoo teki avausmaalinsa. Norjalaisen pelaaminen oli jälleen kerran ala-arvoista. Väärät pelivalinnat, heikko sijoittuminen ja hävityt kamppailut toistuvat ottelusta toiseen. On vaikea ymmärtää, miksi tällainen pelaaja on hankittu vahvistukseksi. Myös valmennuksen ratkaisut herättävät kysymyksiä, kun samat virheet eivät tunnu vaikuttavan peluutukseen.

Jokerit hallitsi ensimmäistä erää laukauksin mitattuna selvästi, mutta ylivoima jäi tehottomaksi eikä todellisia maalipaikkoja syntynyt riittävästi. Markus Hännikäinen tasoitti 1–1 hyvän paineistuksen ja paluukiekon kautta.

Toisessa erässä Nikkanen vei Jokerit 2–1-johtoon viidellä kolmea vastaan pelatun ylivoiman päätteeksi. KooKoo tasoitti kuitenkin jälleen aivan liian halvalla maalilla, jossa Krogdahl hävisi kamppailun ja jätti vastustajan vapaaksi maalin eteen. Jokerit siirtyi 3–2-johtoon Oskari Mannisen viivavedolla, kun Tuulola ja Pulli rakensivat tilanteen hyvin.

Kolmannessa erässä Eetu Tuulola ohjasi viivatoimituksesta 4–2-maalin. Nämä perille menneet viivatoimitukset olivat illan positiivisimpia asioita: viivasta saatiin vihdoin kunnollista uhkaa ja tulosta. Patrik Curry palkitsi suuren työmääränsä 5–3-maalilla, joka syntyi jälleen hyökkäysalueen kiekonriiston seurauksena. Patrik Virta viimeisteli loppulukemat tyhjään maaliin.

Voitto oli tärkeä myös henkisesti. Jokerit nousi takaa ohi ja pystyi tällä kertaa hyödyntämään vastustajan virheitä. Samalla on kuitenkin todettava, että joukkue hävisi maaliodottaman ja puolustusalueen pelaaminen oli edelleen sekavaa. KooKoo pääsi liian helposti maalipaikoille, ja edelleen vastustajat saavat heilua jokerimaalin edessä aivan liian helposti.

Jokerit on päästänyt 16 ottelussa 53 maalia eli keskimäärin 3,3 maalia ottelua kohden. Se on aivan liikaa. Kolme pistettä helpottavat tilannetta, mutta yksi voitto ei korjaa joukkueen rakenteellisia ongelmia. Tärkeät pisteet, hyviä merkkejä hyökkäyspelaamisessa – mutta puolustuspelaamisessa riittää edelleen valtavasti korjattavaa.

Eräs havainto kuitenkin huolestuttaa: Jokerit ei näytä minun silmiini yhteen hitsautuneelta joukkueelta, eikä samaa havaintoa peitellyt puolustaja Oskari Manninen MTV3:n haastattelussa todetessaan, että onneksi edessä on vieraspelejä, jotta joukkue pääsee hitsautumaan yhteen. Kun tämä on tilanne vielä lokakuun lopussa, tekemistä riittää. 

Jokerit katsoo sivusta, kun sarjapaikka on vaarassa – missä viipyy reagointi?

Mennään jutun kärkeen tosiasioihin: Pelaajamarkkinat ovat tähän aikaan kaudesta hyvin kuivat, tosin eivät ne tietenkään siitä sen enempää ”aukea” kauden aikanakaan. Toinen asia: Olli-Pekka Yrjänheikin tehtävä tiimeineen on nyt lyödä kaikki paukut siihen, että joukkueen rakentamisessa tehdyt virheet saataisiin edes vähän korjattua. Joukkueen rakenteelliset ongelmat ovat niin syvällä, ettei niitä korjata yhden kauden aikana, mutta nyt puhutaankin vain ja ainoastaan sarjapaikan säilyttämisen takia tehtävistä muutoksista.

No mitä Jokerit sitten pelaajarintamalta tarvitsee? Vastaus on lopulta yksinkertainen. Toisen maalivahdin: Tomi Karhunen ei voi pelata kaikkia otteluita, kuten hän on nyt tehnyt 11 ottelua putkeen. Toinen, eikä yhtään sen vähemmän kriittinen osa-alue: joukkue tarvitsee vähintään kaksi, mieluummin kolme puolustajaa sisään, jotka vahvistavat joukkuetta. Lisää nimiä ei tarvita, vaan vahvistuksia.

Puolustajista yhden täytyisi olla kiekollinen puolustaja ja 1–2 puolustajan sellaisia, joiden taso riittää omassa päässä paineen alla pelaamiseen, helppoon ensimmäiseen syöttöön ja vahvaan kamppailupelaamiseen. En mene tässä jutussa taktiseen puoleen, joka tukisi puolustajien pelaamista, mutta jutun ohessa (alla)  oleva kuvakaappaus Jokerit–Ilves-ottelusta kertoo kaiken oleellisen siitä, minkälaisista tilanteista joukkueelle on tehty maaleja – paljon. 

Kaikki maailman aika ja tila, ja tuosta tilanteesta kesti noin 5 sekuntia ja kiekko oli Jokereiden maalissa.

No ketkä sitten pitäisi pistää kilometritehtaalle? Kaksi ensimmäistä nimeä ovat vahvistuksina hankitut Max Krogdahl ja Oliver Larsen. Ensin mainittu on aivan täydellinen fiasko omalla puolustusalueella sekä kiekottomana että kiekollisena. Sen lisäksi norjalainen ottaa ottelusta toiseen typeriä jäähyjä. Larsenin kohdalla kysymys on vähän monimutkaisempi. Jos tanskalainen tyytyisi kolmannessa pakkiparissa jämäminuutteihin ja yksinkertaiseen avauspelaamiseen sekä pysyisi poissa jäähyaitiosta, hänelle voisi siinä roolissa olla käyttöä. Mutta mikään hänen nykyisessä pelaamisessaan ei anna viitteitä siitä, että hän suostuisi suorittamaan sellaisessa roolissa. Tanskalainen on tehnyt tehot 0+0 ja siitä huolimatta kuskaa ottelusta toiseen kiekkoa kuin rapakon toisella puolella Cale Makar – sillä erotuksella, ettei hänellä ole mitään edellytyksiä pelata sellaista jääkiekkoa.

Matt Caito, Riku Tuomola ja Aleksi Elorinne saavat tässä kohden minun papereissani tyydyttävät arvosanat. Tuomola tosin saa odotuksiin nähden kiitettävän arvosanan. Valtteri Pullin kohdalla puhutaan myös kolmannessa pakkiparissa luutimisesta. Muutoin hän on liian suuressa roolissa Liiga-joukkueessa.

Tässä siis ohjeet toimistolle. Saa suorittaa.

7 ottelua, 7 pistettä – Jokerit matkalla B-liigaan

Annetaan eteen, otsikko on vain reaalimaailman todellisuus siitä, miltä Jokereiden tilanne juuri nyt näyttää – mutta ainahan huominen kaiken muuttaa voi. Tosin sanonta ”eilinen on huomisen paras ennustaja” on tässäkin tilanteessa ainoa todellinen kiintopiste, johon Jokereita seuraavana voi nojata. Pisteitä ei tule riittävästi, eikä kurssi ole siinä mielessä kääntynyt, vaikka Juuso Hahlin tulon jälkeen Jokerit on ollut kolmen parhaan joukossa, jos mittarina käytetään maaliodottamien suhdelukua. Jos tulossuunta ei muutu seuraavan kymmenen ottelun aikana, Jokerit pelaa ensi kaudella B-liigassa.

Tampereella joukkue teki tänään paljonkin oikeita asioita sen eteen, että voitto olisi ollut mahdollinen. Se on sinänsä kova suoritus sarjakärkeä vastaan, jonka peli on ollut koko alkukauden uomissaan. Nyt hyökkäysalueella pelattiin suoraviivaisemmin ja pyrittiin määrätietoisemmin kohti maalia. Maalipaikoissa nähtiin tehokkuutta, ja jopa aavikon yössä vaeltanut Patrick Curry osui vihdoin maalipuiden väliin 15. ottelussaan. Eikä monen pelaajan asenteessa keski- ja hyökkäysalueella ole valittamista. Ottelussa on paljonkin sellaisia aihioita, joista pitää joukkueen ottaa kaikki mukaansa - nimenomaan hyökkäämisen osalta.

Mutta.

En haluaisi toitottaa samoja ongelmia ja kuulostaa jatkuvasti negatiiviselta, mutta niin kauan kuin samat virheet toistuvat, niistä vaikeneminen olisi vielä suurempaa itsepetosta.

En voi olla nostamatta esiin sitä tosiasiaa, että Jokerit on ehdottomasti Liigan heikoin joukkue puolustamaan omalla puolustusalueellaan, oli sitten kyse mies miestä vastaan pelaamisesta tai aluepuolustuksesta. Ottelusta toiseen käy niin, että kun vastustaja saa kiekon Jokereiden puolustusalueelle, seurauksena on pyöritystä ja maalipaikkoja. Tampereella nähtiin tästä suorastaan absurdi esimerkki: Jokerien kolme pelaajaa oli neljä kertaa ottelun aikana yhtä Ilves-pelaajaa vastaan oman maalin takana, ja jokaisella kerralla kiekon kanssa tilanteesta poistui Ilveksen pelaaja. Kolme vastaan yksi, neljä kertaa – ja silti Jokerit hävisi jokaisen tilanteen.

Eikä siinä vielä kaikki. Kahdesti Jokerien kaksi puolustajaa jäi kiekon kanssa oman maalin taakse pyörittelemään peliä niin pitkäksi aikaa, että Ilveksen karvaaja ehti tulla riistämään kiekon heidän jaloistaan. Tässä nimenomaan huomattavaa se, että Ilveksen pelaajat tulivat tilanteeseen hyökkäyssiniseltä - eli aikaa ja tilaa oli vaikka muille jakaa.

Lähes jokainen narripaita häviää systemaattisesti omat kaksinkamppailunsa omassa päässä. Tämä on aivan ihmeellistä, koska samat pelaajat voittavat vastaavia kamppailuja hyvin usein hyökkäyspäässä. Tästä ei voi oikeastaan päätellä muuta kuin sen, ettei Jokereiden pelaajien sydän ole täysin pelissä mukana. Puolustaminen on taktiikoiden lisäksi ennen kaikkea tahdon asia.

Juuso Hahlin pelikirjasta ei myöskään selvästikään löydy minkäänlaista toimivaa mallia kiekottomaan pelaamiseen, vaan kyse on ”luomukiekosta”, jossa pelaajat reagoivat tilanteisiin itsenäisesti. Kun joukkueen itseluottamus on heikko, reaktiot tulevat myöhässä ja ovat usein vääriä.

Olen toitottanut koko kauden, että hyökkäyspelissä on aihioita. Jokerit pystyy kamppailemaan tasaväkisesti hyökkäysalueella, mutta olen peräänkuuluttanut suoraviivaisuutta ja huolellisuutta syöttöihin. Jokerisydäntä ei kuitenkaan voi ostaa, ja tämän näki tänäänkin Ilves-ottelussa oikeastaan jokaisessa maalissa ja vastustajan maalipaikassa. Niitä edelsivät pelitilanteet, jotka kerta toisensa jälkeen osoittivat puutteita asenteessa ja itseluottamuksessa. Jääkiekko on kaksivaiheinen peli: hyökätään ja puolustetaan. Tällä hetkellä itseluottamuksen puute rajoittaa hyökkäyspelaamista, kun taas omassa päässä ongelmana ovat tahto ja asenne.

On surullista katsoa, kuinka toimistolla tehdyt virheet pelaajahankinnoissa ja pelaajien kyvyistä ja luonteista tehdyissä arvioissa realisoituvat nyt jäällä näin rumasti. Kauden alla esitetyt kauhuskenaariot putoamisesta eivät enää tunnu miltään liioittelulta. Ne ovat muuttuneet täyttä vauhtia todellisuudeksi. Ja kaikkein surullisinta on, että tätä olisi ollut mahdollista välttää paremmilla päätöksillä.

”Ei voi kahden metrin syötöt mennä kolme metriä ohi!” – Jokerien kiekollinen peli on yhä surkealla tasolla

Jokerit häviää Ässille kotonaan 4–2, eikä esitys jättänyt juuri mitään epäselväksi: joukkueen kiekollinen pelaaminen on edelleen pahasti kesken.

Ei Karhunenkaan ollut maalilla parhaimmillaan, mutta ongelmat ovat huomattavasti maalivahtipeliä laajemmat.

Kai Suikkasen, nykyisen KooKoo-valmentajan, vuosia sitten laukoma lausahdus ”Ei voi kahden metrin syötöt mennä vittu kolme metriä ohi!” oli tänään jälleen enemmän kuin paikallaan. Jokerien puolustajien ja hyökkääjien kiekollinen pelaaminen on käsittämättömän heikkoa. Metristäkin syötetään ohi, eikä kiekkoa saada viivasta edes ensimmäisen vastustajan ohi. Valtteri Pulli osoitti illan aikana useaan kertaa tyylinäytteen siitä, miten Suikkasen sanomaa voidaan toteuttaa live-tilanteessa.

Ylivoimalla ei ole edelleenkään järjen hiventäkään. Ensimmäisessä ylivoimassa ei saatu yhtään laukausta maalia kohti. Viikkoja on ollut aikaa rakentaa edes yksi toimiva peruskuvio. Silti tekeminen näyttää siltä, ettei yhteistä suunnitelmaa ole saatu iskostettua pelaajien päähän. Ottelun kuvaa kiteyttää se, että Jokerien paras kiekollinen pelaaja Emil Kuusla istui vaihtopenkillä, kun joukkue kavensi päätöserässä ylivoimalla tilanteeksi 3–2. Voi aivan aiheellisesti kysyä, missä Juuso Hahl on pelejä katsellut, jos Kuusla ei ole tuossa tilanteessa jäällä. Kun maalia pitäisi hakea, parhaan kiekollisen osaamisen pitäisi olla käytössä, vaikka tällä kerta tulosta tulikin.

Sama ongelma näkyy tasakentällisin. Hyökkäykset eivät etene lavasta lapaan, vaan kiekkoja siirretään päätyyn tai yritetään ristisyöttöjä, joiden jälkeen päädytään jälleen kamppailemaan kiekosta. Varsinaista laukaisu-uhkaa ei synny, ja Ässät saa kiekkoja haltuunsa käytännössä ilmaiseksi.

Puolustuspelaamisessakin perusasiat ovat hukassa. Kuka pitää keskustan? Kuka tuplaa? Kenen vastuulla mikäkin alue on? Miten tällaisista asioista voi olla edelleen epäselvyyttä? Seurauksena vastustajan pyöritykset Jokerien puolustusalueella jäävät poikkeuksetta päälle, eikä joukkue pääse kunnolla vaihtamaan tai purkamaan painetta.

Kun taas Jokereiden puolustajat saa kiekon hyökkäyssiniviivassa,  ei pystytä toimittamaan sitä edes päätyyn asti, vaan kiekko osuu ensimmäiseen vastustajaan. Kun kiekollinen pelaaminen on tätä tasoa, hyökkäyksiä ei rakenneta hallitusti eikä vastustajan puolustusta saada liikkeelle.

Ydinongelma on selvä: Jokerien puolustukseen tarvitaan pari pelaajaa, jotka osaavat pelata kiekolla tällä tasolla sekä omassa että vastustajan päässä. Pelkkä kiekon siirtäminen pois omalta alueelta ei riitä. Joukkue tarvitsee puolustajia, jotka pystyvät avaamaan peliä, syöttämään tarkasti, kuljettamaan paineen alta ja toimittamaan kiekkoa viivasta maalille.

Myöskään hyökkääjät eivät voi katsoa peiliin ylpeänä. Hyökkäyspelaaminen on aivan liian usein kiekon siirtämistä päätyyn ja sen jälkeen toivomista, että joku voittaisi kaksinkamppailun. Hyökkäysalueella ei pystytä pitämään kiekkoa hallitusti, luomaan laadukkaita maalipaikkoja tai uhkaamaan vastustajaa riittävästi laukauksilla. Kun kiekko saadaan haltuun, seuraava syöttö on usein epätarkka tai ratkaisu muuten heikko. Pelaajien välinen yhteistyö ja kiekottomien pelaajien liike eivät tuota riittävästi vaihtoehtoja kiekolliselle. Hyökkääjien tehtävä ei ole ainoastaan voittaa kamppailuja päädyssä, vaan myös pystyä pelaamaan kiekolla, tekemään tilaa toisilleen ja luomaan maalintekouhkaa. Tällä hetkellä liian moni hyökkäys päättyy ennen kuin siitä ehtii syntyä mitään vaarallista.

Niin kauan kuin kiekollinen pelaaminen on näin heikkoa, ylivoima tehotonta ja puolustuksen vastuunjako epäselvä, on vaikea odottaa, että Jokerien peli lähtisi kunnolla lentoon. Nämä eivät ole yksittäisiä epäonnistumisia, vaan toistuvia rakenteellisia ongelmia, joihin valmennuksen pitäisi jo pystyä puuttumaan, mutta erityisesti toimiston on nyt reagoitava.

Jokereiden välitodistus 1/5: kalliit flopit, yllättävät onnistujat ja täydelliset katastrofit

Liigan kohuttua ”superkautta” on Jokereiden osalta pelattu noin viidesosa, ja nyt on aika jakaa ensimmäiset todistukset. Kuka on lunastanut odotukset, kuka ylittänyt ne ja kenen kohdalla kallis hankinta alkaa muistuttaa täydellistä virhearviota?

Arvosanat eivät perustu pelaajien keskinäiseen vertailuun, vaan siihen, millaisia odotuksia olen itse asettanut kunkin pelaajan roolille joukkueessa. Siksi tehopisteet eivät yksin ratkaise arvosanaa, ja joidenkin pelaajien kohdalla ne ovat lähes merkityksettömiä. Ratkaisevaa on se, miten pelaaja on suoriutunut tehtävästä, jota varten hänet joukkueeseen hankittiin.

Arviointiasteikko on 1–5, jossa 1 tarkoittaa täydellistä floppia ja 5 odotukset ylittänyttä suoritusta. Väliin mahtuu kaikkea kelvollisesta suorittamisesta karmeisiin pettymyksiin. Eikä näissä arvioissa jaeta säälipisteitä pelkän nimen, palkkakuitin tai menneiden meriittien perusteella.

Maalivahdit

Olle Eriksson Ek – 1/5

Ehkä vaikein arvioitava siitä syystä, että joukkueen tuki hänelle niissä otteluissa, joissa hän pelasi, oli ala-arvoista. Ennen kautta oli myös vaikea ennakoida, mitä ruotsalaisvahdilta edes odottaa. Mutta maalivahdin tärkein tehtävä on torjua kiekkoja, eikä Eriksson Ek ole siinä onnistunut kolmessa pelaamassaan ottelussa. Ei mitään käyttöä liigatasolla. Hänestä olisi päästävä eroon.

Tomi Karhunen – 4/5

Kokenut maalivahti tuli tuuraamaan neljäksi otteluksi loukkaantunutta Eriksson Ekiä, mutta osoitti nopeasti olevansa joukkueen paras maalivahti. Otti ykkösvahdin tontin ja sai lopulta loppukauden sopimuksen. Pelannut rauhallisesti ja antanut joukkueelle lähes joka ilta mahdollisuuden taistella pisteistä. Hänestä ei ole jäänyt millään muotoa kiinni, ettei pistesarake näytä tämän paremmalta. Pelannut myös kaksi nollapeliä.

Veini Vehviläinen – 1/5

On jo ulkona Jokereiden suunnitelmista, ja uutta seuraa etsitään. Ei saanut edes silmiään kiinni.

Puolustajat

Matt Caito – 3/5

Lähtökohtaisesti Jokereiden kiekollinen ykköspuolustaja, mutta oli loukkaantuneena kauden alussa, mikä väistämättä näkyi otteissa. Ei kuitenkaan ole pystynyt tuomaan kiekolliseen peliin sellaista rauhallisuutta, jota ulkomaalaisvahvistukselta odotetaan. Käsittämättömiä kiekollisia virheitä useissa otteluissa, joista vastustajat ovat rokottaneet useamman kerran. Väläytellyt toki ajoittain osaamistaan, mutta tehot ovat jääneet piippuun. Yllättäen kuitenkin yksi Jokereiden parhaista puolustajista nimenomaan omassa päässä.

Valtteri Pulli – 2/5

Isokokoiselta puolustajalta en odottanut mitään maalikimaraa, vaan jämäkkää oman pään puolustamista ja helppoja syöttöjä paineen alta pois. Viime otteluissa suunta on ollut ylöspäin, mutta kokonaiskuva on edelleen karmea. Yksi joukkueen heikoimmista puolustajista omassa päässä ja häviää todella paljon kaksinkamppailuja, vaikka juuri niiden pitäisi olla hänen vahvuutensa. Koko ei paljon lohduta, jos sitä ei osaa hyödyntää.

Riku Tuomola – 5/5

Jokereiden paras puolustaja ja lähellä myös syksyn parhaan pelaajan titteliä. Ollut kiekollisena erittäin varma, vaikka kolme viimeistä kautta ovatkin kuluneet sarjaporrasta alempana Mestiksessä. Ottanut isoja askeleita eteenpäin ja osoittanut, ettei ole tullut ainoastaan selviytymään Liigassa, vaan pelaamaan isoja minuutteja. Ylivoimalla erittäin nerokkaita syöttöjä ja rohkeaa kiekon pitämistä viivalla. Luistelu on hänen suurin vahvuutensa. Toisin kuin monista kirjoituksista on saanut lukea, Tuomola ei pelaa ensimmäistä kauttaan pääsarjatasolla, vaan on pelannut 50 liigaottelua ennen tätä kautta ilman varsinaista läpimurtoa.

Max Krogdahl – 1/5

Norjalaispuolustaja on itselleni koko joukkueen suurin pettymys. Ei ole vakuuttanut millään osa-alueella. Viime kaudella SHLä kohtuullisesti esiintynyt puolustaja on vaikeuksissa niin kiekollisena, kiekottomana kuin kaksinkamppailuissakin. Lisäksi jäähyherkkyys on ollut ongelma. Ainoa mahdollinen suunta on ylöspäin – tai ulos joukkueesta. Tällä hetkellä matkalla kohti karmeaa –30 lukemaa plusmiinustilastossa.

Aleksi Elorinne – 4/5

Kokenut peruspuolustaja, jolla on takanaan yli 500 liigaottelua ja aikanaan myös EHT-esiintymisiä maajoukkueessa. Peruspakki, jonka tärkein tehtävä on suojella omaa maalia, ja tässä hän on onnistunut kohtuullisesti, kun ottaa huomioon Jokereiden viisikkopelin surkean tilanteen Tomek Valtosen aikana. Ei tarjoa näyttävyyttä, mutta ei sitä häneltä ole tilattukaan.

Miks Tumanovs – 3/5

Ei mitään käyttöä liigatasolla. Nopeus, pelipää eikä kaksinkamppailuvoima riitä. Ei ole ensikertalainen pääsarjatasolla, mutta todennäköisesti viimeinen kausi kuitenkin tällä tasolla Suomessa.

Oskari Manninen – 2/5

Pelasi jo viime kaudella Jokereissa ja sai varmasti osittain sen ansiosta paikkansa tämän kauden kokoonpanossa. 35-vuotiaan kokeneen peruspuolustajan liike ei yksinkertaisesti enää riitä. Vaikeuksissa omassa päässä, eikä ole koskaan loistanut kiekollisena. Yli 500 ottelua hänelläkin pääsarjatasolla ja esiintymisiä maajoukkueessa, mutta aika on ajanut ohi. Kokemus on arvokasta vain silloin, kun jalat pysyvät pelin mukana.

Saku Forsblom – 4/5

Yrittänyt murtautua Liigaan Jukureissa jo kaudella 2021–22, mutta puutteet kiekollisessa pelissä ovat liian räikeitä tälle tasolle. Suoriutunut odotuksiin nähden kohtuullisesti, mutta on yksinkertaisesti liian kovassa paikassa. Asennepelaaja, ja siitä plussaa. Hänen kohdallaan voi todeta, että on saatu juuri sitä, mitä tilattiin.

Oliver Larsen – 1/5

Aivan täydellinen katastrofi. Nolla pistettä ja plusmiinustilastossa lukema –6. Päässyt pelaamaan jopa ylivoimaa, joka ei missään nimessä kuulu hänen vahvuuksiinsa. Tästä palkkauksesta menee erityinen ”kiitos” toimiston puolelle. Larsenin suurin heikkous on ylikorostunut itseluottamus kiekollisena, ja hän on lähes jokaisessa ottelussa aiheuttanut omalla pelaamisellaan vaarallisia maalipaikkoja omaan päähän. Tanskalaisen olisi syytä jatkossa keskittyä siihen, minkä hän liigatasolla edes jotenkin osaa: oman maalin varjelemiseen. Silloin arvosanatkin voisivat alkaa nousta. Nyt yritys pelata taitopuolustajaa on lähinnä lahja vastustajalle.

Hyökkääjät

Emil Kuusla – 5/5

Jokereiden paras pelaaja yhdessä Riku Tuomolan kanssa. Pelasi läpimurtokautensa viime vuonna SaiPassa ja on jatkanut siitä, mihin siellä jäi. On liigatasolle aivan erinomainen kiekollinen pelaaja. Pystyy pitämään kiekkoa hallussaan ja jakamaan sitä oikeilla hetkillä joukkuetovereilleen. Etenee piste per peli -tahdissa, ja niistä harvoista voitoista, joita Jokerit on saavuttanut, suuri kiitos kuuluu juuri Kuuslalle.

Maxime Fortier – 3/5

Vaikka Fortier on tehnyt pisteitä kohtuullisesti, hän on selvästi kärsinyt siitä, että joukkueen pelin rakenne on ollut hukassa. Ei ole varsinaisesti itse peliä luova pelaaja, vaan parhaimmillaan nimenomaan ratkaisuhetkillä. Nyt hän on kuitenkin ottanut liian suurta roolia kiekollisena, mikä on johtanut liian usein siihen, että hyökkäys on tyrehtynyt hänen kohdalleen tai vastustaja on päässyt vaaralliseen vastahyökkäykseen. Fortierin kausi voi vielä kääntyä onnistuneeksi, jos joukkueen peli kehittyy ja viisikkopelaaminen tiivistyy.

Alexander Forslund – 4/5

Pelicansissa vuosia sitten vajaan kauden pelannut Forslund on osoittanut, että Liiga on taso, jolla hän pystyy pelaamaan merkittävässä kiekollisessa roolissa. Ykkösylivoiman paras pelintekijä ja tehnyt kohtuullisesti pisteitäkin. Puutteet löytyvät puolustuspelaamisesta, josta lähtee yksi tähti pois. Puolustaminen on pitkälti myös asennepelaamista, ja juuri siinä Forslundilla on parantamisen varaa.

Henri Nikkanen – 1/5

Aloitti kauden hyvin ja teki maalin kolmessa peräkkäisessä ottelussa. Sittemmin seuraavat kymmenen ottelua ovat tuoneet tehot 0+2. Nikkasessa henkilöityy oikeastaan koko Jokereiden alkukausi. Erittäin epävakaata pelaamista kummassakin päässä, ja tehot ovat jääneet piippuun, vaikka maalipaikkoja on viime otteluissa riittänyt. Ykkössentteriksi hankittu Nikkanen on kärsinyt kenties koko joukkueesta eniten siitä, että viisikkopelaaminen on ollut niin repaleista. Hän ei ole perinteinen sentteri, joka rakentaa peliä kuljettamalla itse kiekkoa, vaan parhaimmillaan silloin, kun kiekko viipyy omassa lavassa vain muutamia sekunteja. Nyt peli on aivan liian usein pysähtynyt Nikkasen saadessa kiekon, koska tukitoimet ja viisikon rakenne ovat olleet riittämättömiä. Tämä selittää osan vaikeuksista, mutta ei vapauta ykkössentteriä vastuusta.

Patrick Curry – 1/5

Maalintekijäksi hankitun ulkomaalaisvahvistuksen maalisarake näyttää nollaa 13 ottelun jälkeen. Silloin ei suomen kielestä löydy adjektiivia, joka kuvaisi epäonnistumisen tasoa riittävän hyvin. Aivan täydellinen floppi tähän asti. Curry on vaikeuttanut vielä oman joukkueensa pelaamista ottamalla aivan liikaa jäähyjä. Stadin kirkkaat valot ovat olleet Currylle täysin sokaisevat.

Markus Hännikäinen – 3/5

Asennepelaaja ja johtaja. Alivoimalla hyvä. Ottanut kuitenkin olosuhteiden pakosta liian suurta roolia kiekollisena, mikä on vienyt pelaamista väärille urille. Omissa on soinut liian usein tasakentällisin kapteenin ollessa jäällä. Hännikäisen asenteesta ei kuitenkaan jää kiinni se, lähteekö Jokereiden laiva nousuun.

Eetu Tuulola – 2/5

Voimahyökkääjä ja tunnollinen joukkuepelaaja, joka myös kärsii siitä, ettei pelitapa tue hänen kaltaistaan pelaajaa. Tuulolalta on kuitenkin lupa odottaa enemmän sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Ajautuu liian usein kiekollisena ja kiekottomana tilanteisiin, jotka eivät edistä oman joukkueen pelaamista. Plussana kuitenkin työnteon määrä, josta ei voi moittia.

Patrik Virta – 3/5

Kokenut ja meritoitunut keskushyökkääjä on viime otteluissa päässyt maalipaikoille, mutta tehot ovat jääneet piippuun. Ei hankittu ykkössentteriksi vaan luotettavaksi alempien ketjujen pelaajaksi, eikä ole siinäkään täysin onnistunut. Ei kuitenkaan kuulu Jokereiden suurimpiin epäonnistujiin.

Antti Kalapudas – 1/5

Karmea alkukausi, ja maalinteossa kokonainen apinavuori selässä. Paikkoja on ollut ainakin kymmeneen maaliin, mutta vain kerran kiekko on löytänyt verkon perukoille. Tämän lisäksi aivan järjetön määrä virheitä, joista vastustajat ovat rankaisseet. Hänenkin kohdallaan voidaan puhua siitä, että joukkueen melankolia on vienyt mennessään, mutta Kalapudakselta odotettiin johtavan pelaajan otteita, eikä hän ole vastannut odotuksiin millään tavalla. Plusmiinustilasto on kymmenen pykälää pakkasella. Vaikea löytää mitään, mihin voisi olla tyytyväinen.

Teemu Turunen – X

Loukkaantui kolmen ottelun jälkeen, joten ollaan armollisia arvosanan suhteen. Mukana listalla oikeastaan vain siksi, että ehti kolmessa ottelussa kerätä plusmiinussaldon –5.

Aleksi Mustonen – 5/5

Onnistunut siinä roolissa, johon hänet kaavailtiin. Alempien ketjujen työmies ja tärkeä pelaaja alivoimalla. Ei millään tavalla syyllinen siihen, että joukkue on kontannut. Täyttänyt oman ruutunsa juuri niin kuin pitääkin.

Kristo Pitkänen – X

Hakee läpimurtoa liigatasolla. Pelannut vasta neljä ottelua, joten katsellaan kauden mittaan, mihin suuntaan kehitys menee.

Jesse Liuksiala – X

Sai sopimuksen, koska pelasi Jokereissa Mestistä. Ei käyttöä liigatasolla.

Bruno Kallio – 4/5

Ensimmäinen kausi Liigassa, ja 20-vuotias pelaaja on täyttänyt sen roolin, johon häntä olisi voinut kaavailla. Ennakkoluulotonta kiekollista pelaamista, mutta taso ei vielä riitä säännölliseksi pisteidentekijäksi Liigassa. Lähtökohtiin nähden kuitenkin onnistunut alkukausi.

Rasmus Lahnaviik – X

Ei käyttöä liigatasolla missään roolissa.

Miro Nalli – 2/5

Kokenut pelaaja, mutta ura on kulunut pääosin Mestiksessä. On kuitenkin saanut näyttöpaikkoja seitsemässä ottelussa ja esiintynyt niissä epävarmasti. Olisi voinut odottaa luotettavaa alempien ketjujen pelaajaa, mutta siinä roolissa hän ei ainakaan vielä ole onnistunut.

Jere Henriksson – 3/5

Ennen tätä kautta takana 133 liigaottelua, joten olisi voinut odottaa varmempaa pelaamista. Ei varsinaisesti ole epäonnistunut, mutta mitään selvää askelta eteenpäin kohti vakiintunutta liigapelaajan tasoa ei ole myöskään nähty. Toistaiseksi jäänyt hieman harmaaksi massaksi.

Matematiikka on armoton – kurssin on käännyttävä tässä ja nyt

Yksi viidesosa kaudesta on pelattu Jokereiden osalta. 13 ottelua, 10 pistettä. Joukkueen pistekeskiarvo on tällä hetkellä  0,77 pistettä ottelua kohden. Kun runkosarjaa on jäljellä 51 ottelua, matematiikka alkaa näyttää armottomalta.

Viime kauden Liigan lopputaulukkoon suhteutettuna ja tämän kauden 64 ottelun runkosarjaan sovitettuna sarjapaikan säilyttäminen edellyttäisi arviolta 70–75 pistettä. Pudotuspelien viimeiseen paikkaan tarvittaisiin puolestaan noin 80–85 pistettä.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Sarjapaikan säilyttäminen vaatisi loppukauden aikana 60–65 lisäpistettä. Kolmen pisteen voittoina se tarkoittaisi 20–22 voittoa. Pudotuspelipaikka puolestaan edellyttäisi 70–75 lisäpistettä eli 24–25 kolmen pisteen voittoa.

Sarjapaikan säilyttämiseksi loppukauden pistekeskiarvon pitäisi nousta lukemiin 1,18–1,27. Pudotuspeleihin tähtääminen vaatisi jo 1,37–1,47 pistettä ottelua kohden.

Karuinta on vertailu nykyiseen: mikäli Jokerit jatkaisi samalla pistekeskiarvolla, kauden lopullinen pistesaldo jäisi noin 49 pisteeseen. Se olisi arviolta yli 20 pistettä sarjapaikan säilyttämiseen tarvittavan rajan alapuolella.

Kausi ei ole vielä menetetty, mutta matematiikka ei tunne selityksiä, loukkaantumisia eikä lupauksia paremmasta huomisesta. Jokainen hukattu piste kasvattaa loppukauden vaatimuksia.

Ongelman nimi on se, että joukkueen on alettava voittamaan tässä ja nyt, muuten jo vuodenvaihteessa voidaan todeta tehtävän muuttuneen mahdottomaksi.

Kuulutus: Patrick Curry, vapaamatkustajien aika on ohi!

Lähdetään liikkeelle tilastoista, sillä ne kertovat tällä hetkellä Jokereiden ongelmasta enemmän kuin yksikään selitys huonosta onnesta. Neljässä viimeisessä ottelussa Jokerit on tehnyt seitsemän maalia, vaikka maaliodottamaa on kertynyt 12 maalin verran. Joukkue on siis viimeistellyt peräti viisi maalia alle maaliodottamansa. HIFK Hugo Alnefelt pelasi Stadin derbyssä poikkeuksellisen ottelun, mutta maalivahtien erinomaisuuden taakse ei voi piiloutua loputtomiin. Jokerien nimekkäimmät hyökkääjät puristavat mailaa kuin se olisi viimeinen pelastusrengas uppoavassa laivassa.

Alkukauden sekoilun jäljiltä syntynyt henkinen lukko on ymmärrettävä, mutta ymmärtäminen ei tarkoita loputonta hyväksymistä. Patrick Curry on pelannut 13 ottelua tekemättä maaliakaan. Henri Nikkanen on osunut viimeksi kymmenen ottelua sitten. Puhutaan pelaajista, joiden pitäisi olla joukkueen hyökkäyspelin ratkaisijoita, ei sen tehottomuuden keulakuvia. Jossain vaiheessa on lopetettava puhuminen huonosta tuurista ja alettava puhua epäonnistumisesta.

Juuso Hahlin alaisuudessa Jokerien pelitapa on kehittynyt selvästi. Joukkue pystyy nykyisellään tuottamaan riittävästi maalipaikkoja haastamaan vastustajansa voitosta. Hyökkäysalueen pelaamisessa on edelleen taktista kehitettävää, mutta kaikkea ei voi enää sysätä pelitavan tai valmennuksen niskaan. Kun kiekko toimitetaan toistuvasti vaarallisille maalintekoalueille eikä tulosta synny, vastuu siirtyy niille pelaajille, joiden tehtävä on viimeistellä. Ja juuri nyt he epäonnistuvat siinä surkeasti.

Kärkipelaajien on löydettävä tehonsa tai heille on näytettävä katsomon ovea. Pelkkä nimi paidan selässä tai palkkakuitissa ei saa olla automaattinen pääsylippu kokoonpanoon. Satojatuhansia euroja tienaavilta tähtipelaajilta pitää voida vaatia muutakin kuin hyviä yrityksiä ja tuskaisia ilmeitä vaihtopenkillä. Jokerit ei ole hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tehtävänä on tarjota kovapalkkaisille hyökkääjille loputtomasti aikaa löytää itsensä.

Karuinta on, että Hahlin aikana nähty pelillinen kehitys uhkaa valua hukkaan. Jos pistetahti ei muutu, lopputulos on täsmälleen sama kuin Tomek Valtosen aikana: ensi kaudella odottaa B-liiga. Silloin on yhdentekevää, kuinka kauniisti kiekko liikkuu, jos se ei koskaan päädy vastustajan verkkoon. Eilinen 0–3-tappio Ilvekselle ei itsessään ollut mikään käsittämätön tulos. Ilves oli laadukas vastustaja, jolle nyky-Jokerit olisi voinut hävitä onnistuneellakin esityksellä. Mutta nolla tehtyä maalia tarkoittaa tappiota aivan jokaista vastustajaa vastaan.

Jokereiden suurin helmasynti ei tällä hetkellä ole se, etteikö joukkue osaisi rakentaa maalipaikkoja. Ongelma on, etteivät sen nimekkäimmät viimeistelijät tunnu saavan kiekkoa verkkoon, vaikka seisoisivat itse maalin sisällä. Selitysten aika on ohi. Nyt olisi aika alkaa ansaita sitä palkkaa.

Kauden paras Jokerit oli vähällä kaatua omiin tähtipelaajiinsa – milloin palkalle saadaan vastinetta?

Kaksitoista vuotta odotettu Stadin derby tarjosi tunnetta, draamaa ja lopulta Jokereille 3–2-jatkoaikavoiton. Mutta voiton takaa paljastui jotain huolestuttavaa: Jokerit oli kiekollisesti valovuoden HIFK edellä, mutta onnistui silti tekemään lähes mahdottomasta mahdollisen – päästämään täysin alakynnessä olleen vastustajan takaisin peliin.

Ensimmäiset kaksi erää olivat Jokereiden näytöstä. Kiekko liikkui, hyökkäyksiä rakennettiin kärsivällisesti ja HIFK puolustus oli ajoittain täysin mankelissa. Aleksi Mustosen upea vanhanaikainen vei Jokerit johtoon, mutta maalipaikkojen tuhlaaminen alkoi saada jo farssin piirteitä. 

Syyllä oli nimi: Hugo Alnefelt. HIFK maalivahti pelasi käsittämättömän ottelun ja piti punapaidat yksin hengissä. Mutta kaikkea ei voi kaataa maalivahdin erinomaisuuden piikkiin. Jokerien viimeistely oli paikoin suorastaan luokatonta.

Kolmannessa erässä pelin kuva muuttui. Jokerit alkoi varoa häviämistä enemmän kuin tavoitella voittoa. Viisikon etäisyydet kasvoivat, syöttöketjut katkesivat ja alkukaudelta tuttu kiekon roiskiminen palasi. Maxime Fortierin tarkka laukaus vei Jokerit 2–1-johtoon, mutta sen sijaan että joukkue olisi naulannut ottelun, se alkoi puristaa mailaa kaksin käsin.

Ilari Melartin ulosajo tarjosi Jokereille viiden minuutin ylivoiman ja mahdollisuuden ratkaista ottelu. Sen sijaan Jokerien ylivoima muuttui täydelliseksi kaaokseksi. Matt Caito pelasi kiekon huolimattomasti viivalla, HIFK pääsi vaaralliseen vastahyökkäykseen ja Caito joutui ottamaan estämisjäähyn. Viiden minuutin ylivoima katkesi omaan virheeseen. Jokerien pelaaminen oli pelokasta ja hermostunutta, eikä valmennuskaan saanut joukkuetta rauhoittumaan.

Kun ottelu olisi pitänyt tappaa, Jokerit alkoi pelätä omaa varjoaan.

Kapteeni Markus Hännikäisen tarpeeton pitkä kiekko ottelun loppuhetkillä kiteytti koko joukkueen henkisen lukon. Hetkeä myöhemmin Daniel Mäkiaho sai aivan liian vapaasti nousta parhaalle maalintekosektorille ja tasoittaa 2–2.

Tässä kohtaa on kysyttävä, missä ovat Jokerien kovapalkkaiset ratkaisupelaajat. Patrick Curry ja Henri Nikkanen saavat mahdollisuuksia, joista tämän tason hyökkääjien on yksinkertaisesti tehtävä maaleja. Heille ei makseta tähtipelaajien palkkaa siitä, että he osallistuvat peliin. Heille maksetaan siitä, että he ratkaisevat otteluita. Maaliodottama ottelun lopussa oli Jokereille 5,08 - 1,22, joka kertoo kaiken olennaisen. Ottelun ei koskaan olisi pitänyt mennä jatkoajalle.

Lopulta Emil Kuuslan erinomainen karvaus ja Alexander Forslundin jatkoaikamaali pelastivat Jokereille kaksi pistettä ja Stadin herruuden.

Voitto oli ansaittu, mutta tapa, jolla Jokerit oli sen menettää, oli anteeksiantamaton.

Juuso Hahl on saanut Jokereiden kiekollisen pelin näyttämään jo aivan toiselta kuin Tomek Valtosen aikana. Seuraava haaste on huomattavasti vaikeampi: saada pelaajien päät kestämään silloin, kun ottelu pitäisi ratkaista.

Sillä vaikka Jokerit voitti Stadin herruuden, se oli jälleen vähällä hävitä ottelun omalle pelolleen.

12 vuotta myöhemmin totuus lyödään pöytään – Stadissa ei ole tilaa kahdelle kuninkaalle

 

Kaksitoista vuotta. Niin kauan Jokerit ja HIFK ovat odottaneet seuraavaa Liiga-kohtaamistaan. Torstaina odotus päättyy.

Kyse ei ole vain paikallisottelun paluusta. Ennen Jokereiden lähtöä KHL:ään näiden kahden kohtaamiset olivat ehtineet kasvaa tavallista paikallisvastakkainasettelua suuremmiksi. Ne olivat ajoittain puhdasta sotaa, jossa seuraava tilanne muistettiin vielä seuraavassa ottelussa. Kaksitoista vuotta on pitkä aika. Huomenna nähdään, ovatko jännitteet kadonneet vai tarvitaanko niiden herättämiseen vain yksi myöhästynyt taklaus.

Asetelma on herkullinen myös siksi, että kumpikin tulee derbyyn enemmän tai vähemmän kriisitunnelmissa. Jokerit on sarjassa 16:ntena kahdeksalla pisteellä, HIFK pykälää ylempänä yhdeksällä, joskin kaksi ottelua vähemmän pelanneena. Jokerit on kerännyt viidestä edellisestä ottelustaan neljä pistettä, HIFK kuusi viidestätoista mahdollisesta.

Ero on siinä, että Jokereiden kolmessa viimeisessä ottelussa pelissä on näkynyt selviä merkkejä paremmasta. HIFK voitti viimeksi Sportin jatkoajalla, mutta kokonaisuutena sen peli ei ole vakuuttanut juuri muualla kuin ylivoimalla. Ja siinä piilee huomisen ottelun ensimmäinen iso vaaranpaikka.

HIFK:n ylivoima on sarjan neljänneksi tehokkainta 26 prosentilla, Jokerien alivoima puolestaan viidenneksi heikointa 76 prosentilla. HIFK:n alivoima on vielä heikompaa, mutta Jokerien 17-prosenttinen ylivoima ei ole pystynyt hyödyntämään edes sitä valtavaa määrää mahdollisuuksia, joita sille on tarjottu. Jokerit on päässyt koko sarjassa useimmin ylivoimalle – HIFK toiseksi harvimmin. Derbyssä tunteet tulevat väistämättä mukaan. Ratkaisevaa on, kumpi pystyy pitämään ne juuri kiehumispisteen alapuolella.

Pelillisesti vastakkain on kaksi hyvin erilaista tapaa lähestyä jääkiekkoa. Jokerit on syöttänyt sarjassa toiseksi eniten, HIFK toiseksi vähiten. Se ei itsessään kerro laadusta – vähiten syöttänyt JYP on osoittanut sen – vaan siitä, mitä joukkueet yrittävät tehdä. Jokerit haluaa rakentaa ja edetä kiekon kanssa. HIFK haluaa suoraviivaisemmin iholle ja maalille.

Siinä saattaa olla koko ottelun taktinen avain. Jos Jokerit pystyy paineistamaan HIFK:n puolustajia, riistämään kiekkoja ja säilyttämään samalla oman viisikkonsa rakenteen, punapaidat voidaan saada vaikeuksiin. Jos HIFK puolestaan saa pelin kulmiin ja pääsee jauhamaan pitkiä hyökkäyksiä Jokereiden puolustajia vastaan, asetelma kääntyy. Jokereiden puolustuksen kaksinkamppailupelaaminen ei ole tähän mennessä vakuuttanut.

Maaliero kertoo molempien ongelmista karusti. Jokerit on päästänyt 37 maalia ja tehnyt 22. HIFK:n luvut ovat 30–23. Stadin herruutta lähdetään siis ratkaisemaan tilanteesta, jossa kumpikaan ei ole lähelläkään sitä, missä näiden seurojen pitäisi olla.

Keskeltä vaikeaa alkukautta on kuitenkin noussut kaksi nimeä. Emil Kuusla johtaa Jokereita tehoilla 1+8 kahdeksassa ottelussa. HIFK:n Daniel Mäkiaho on tehnyt yhdeksään otteluun 5+4. Samalla Jokereiden nimekkäämmän tähtiosaston olisi korkea aika ilmoittautua mukaan kauteen. Jos Patrick Curryn kaltaiset pelaajat tarvitsevat näyttämön herätäkseen, tämän suurempaa ei lokakuussa tarjota.

Veikkaus pitää Jokereita ennakkosuosikkina, eikä täysin perusteetta. Viimeisten kolmen ottelun perusteella sen pelillinen käyrä osoittaa tällä hetkellä kaksikosta selvemmin ylöspäin. Mutta torstaina käyrät, prosentit ja sarjasijoitukset ovat lopulta vain pohjustusta.

Yksi kysymys kiinnostaa enemmän.

Kuka hallitsee Stadia?

Edellisen kerran siihen vastattiin Liigassa 12 vuotta sitten. Huomenna vastaus kirjoitetaan uudelleen.

Curry katosi Lappeenrannan yöhön – Jokerien tähtipelaajat edelleen unessa

Lappeenrannassa nähtiin muistutus siitä, kuinka alkutekijöissään Jokerien uusi pelillinen identiteetti vielä on. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa Juuso Hahlin alaisuudessa muutos oli valtava. SaiPaa vastaan suunta näytti edelleen oikealta, mutta toteutus petti.

Jokerit pyrki kärsivälliseen kiekolliseen avauspelaamiseen, mutta viisikon etäisyydet venyivät ja hyökkääjät karkasivat liian korkealle. Kun läheiset syöttösuunnat katosivat, tilalle tulivat puolen kaukalon mittaiset syötöt ja ristipistot omista. Niillä voi purkaa paineen, mutta niiden varaan ei rakenneta kiekollista peliä. SaiPa sai kiekon liian usein nopeasti takaisin ja uusi hyökkäys alkoi.

Suurin ongelma oli kuitenkin viisikon puolustaminen. Jokerit ei edelleenkään tunnistanut riittävän hyvin, milloin kiekolliseen pelaajaan kannattaa iskeä. Pelaaja lähti paineistamaan ilman realistista mahdollisuutta riistoon, tuli kierretyksi ja viisikko repesi. SaiPan 2–1-maali juuri ennen toista erätaukoa syntyi jälleen tällaisen tilanteen seurauksena.

Toisessa ääripäässä Jokerit vetäytyi liian tiiviisti oman maalin ympärille ja antoi SaiPan pyörittää peliä. Tasapaino aggressiivisuuden ja kontrollin välillä puuttui.

Myös alivoima petti. Tapparaa vastaan loistanut nelikko oli nyt yliaktiivinen: paikat ja vastuut vaihtuivat, syöttölinjat aukesivat ja SaiPa käytti tilan hyväkseen. Toinen peräkkäinen väärästä vaihdosta tullut joukkuerangaistus kahdessa ottelussa kertoo puolestaan ongelmasta, joka pitää saada nopeasti pois.

Yksilötasolla Max Krogdahlin vaikeuksia ei voi enää ohittaa olankohautuksella. Jos peli ei etene puolustajan kautta edes silloin, kun aikaa ja tilaa on, ongelma on perustavanlaatuinen. Myös lähes kaksimetrisen Valtteri Pullin vaikeudet kaksinkamppailuissa hämmästyttävät. Patrick Curry jäi puolestaan täysin varjoihin ja otti vielä turhan väkivaltaisuusjäähyn. Curryn kohdalla on tässä vaiheessa kautta jo ihan aiheellista kuuluttaa pelaajan vastuuta, koska saldo on nolla maalia 11 ottelussa. 

Jokerit sai lopussa painetta ja kavennuksen, mutta sen suurempaa kiriä ei syntynyt. Yhdestä tappiosta ei silti kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Toinen ottelu peräkkäisenä päivänä näkyi jaloissa, ja Hahlin aikana nähty pelillinen kehitys on ollut selvää.

SaiPa-ottelu paljasti kuitenkin olennaisen: uusi pelitapa on olemassa, mutta siihen ei vielä osata nojata silloin, kun peli sakkaa. Juuri huonona päivänä rakenteen pitäisi kannatella joukkuetta. Lappeenrannassa se ei vielä kantanut.

Emil Kuusla – luistelukoulusta Jokereiden kärkipelaajaksi

Nelivuotias Emil Kuusla aloitti Jokerien luistelukoulussa vuonna 2009. Seitsemäntoista vuotta myöhemmin sama helsinkiläinen on 21-vuotiaana kasvattajaseuransa Liiga-joukkueen tämän hetken paras hyökkääjä. Siinä on jo itsessään aika hieno tarina.

175-senttinen ja 76-kiloinen laitahyökkääjä ei ole koskaan ollut pelaaja, jonka kohdalla ensimmäisenä häikäistyisi fyysisistä mitoista. NHL-varaustakaan Kuuslalla ei ole. Sen sijaan hänellä on jotain, mitä senttimetreillä on huomattavasti vaikeampi mitata: kyky pitää kiekko itsellään ja löytää kaukalosta ratkaisuja, joita kaikki muut eivät näe.

Kuusla on Jokerien oma kasvatti lähes sanan kirjaimellisimmassa merkityksessä. Hän aloitti seurassa nelivuotiaana ja eteni junioripolun läpi aina edustusjoukkueeseen sekä nuorten maajoukkueiden vakiokasvoksi. Viime kaudeksi tuli kuitenkin lähtö Lappeenrantaan. Jokerit ei vielä pelannut Liigassa, ja Kuuslan kehityksen kannalta askel SaiPaan oli käytännössä välttämätön. Jälkikäteen katsottuna se saattoi olla yksi hänen uransa tärkeimmistä vuosista.

Raimo Helmisen luistelukoulusta takaisin kotiin

SaiPassa Kuusla joutui Raimo Helmisen kouluun. Helminen tunnetaan vaativasta, paljon liikettä ja kovaa fyysistä kuntoa edellyttävästä jääkiekostaan. Kuuslalle kyseessä oli samalla ensimmäinen muutto pois kotoa ja ensimmäinen kokonainen kausi uudessa ympäristössä.

Kuusla on itse nostanut SaiPa-vuodesta esiin erityisesti fyysisen kapasiteetin ja kyvyn jaksaa pelata paremmin. Ehkä vielä tärkeämpää oli itseluottamus. Hän huomasi pärjäävänsä Liigassa.

49 runkosarjaottelussa syntyivät tehot 7+20=27 ja plusmiinus jäi vain yhden maalin pakkaselle. Pistekeskiarvo oli siis noin 0,55. Pudotuspeleissä tahti vielä parani: yhdeksässä ottelussa syntyivät tehot 2+4.

Kyse ei ollut enää lupauksesta siitä, että Kuusla voisi joskus pärjätä Liigassa. Hän pärjäsi siellä jo ja voitti myös vuoden tulokkaalle annettavan Jarmo Wasama-palkinnon.

Pieni mies, jota on yllättävän vaikea saada pois kiekosta

Tällä kaudella Jokerien paidassa kehitys on jatkunut. Seitsemän ensimmäisen ottelun saldo 1+7 tarkoittaa yli pisteen ottelutahtia, mutta pelkät tehopisteet kertovat Kuuslan pelaamisesta yllättävän vähän. Mielenkiintoisempaa on katsoa, miten hän pelaa.

Kuusla pysyy kiekossa. Hän näkee kentän erinomaisesti ja pystyy löytämään syöttösuuntia pienistäkin tiloista. Erityisen silmiinpistävää on hänen pelaamisensa hyökkäysalueen kulmissa. 175-senttisen pelaajan voisi olettaa olevan juuri siellä vaikeuksissa isompia liigapuolustajia vastaan, mutta hämmästyttävän usein Kuusla tulee kaksinkamppailusta ulos kiekko lavassaan.

Hän ei voita kamppailuja siksi, että olisi vastustajaa isompi. Hän voittaa niitä tasapainolla, ajoituksella, kiekonsuojauksella ja sillä, että tietää mitä aikoo tehdä kiekolla jo ennen kuin tilanne on ohi. Juuri siinä näkyy ehkä selvimmin SaiPa-vuoden tuoma kehitys.

Kuuslassa on edelleen myös tiettyä arvaamattomuutta. Jokerien urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki on puhunut hänen kyvystään tehdä yllättäviä ratkaisuja, mutta samalla SaiPa-vuosi opetti Kuuslalle kokonaisvaltaisempaa ja voittavampaa jääkiekkoa. Juniorivuosien taitopelaajan ympärille on vähitellen rakentunut valmis liigapelaaja.

Kehityskäyrä osoittaa nyt jyrkästi ylöspäin

Yksi Kuuslan tilastoista on erityisen kiinnostava. Hänen pistekeskiarvonsa on ollut sekä Mestiksessä että Liigassa noin 0,6 tuntumassa. Nyt 21-vuotiaana hän on aloittanut Liiga-kauden yli pisteen ottelutahdilla.

Seitsemän ottelua on tietenkin aivan liian pieni otos siihen, että piste per peli -tahdista kannattaisi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Pelaamisen taso sen sijaan antaa enemmän aihetta innostua. Kuusla ei ole kerännyt vain irtopisteitä, vaan ollut illasta toiseen Jokerien hyökkäyspelin moottoreita.

Jos sama meno jatkuu, ei olisi suuri yllätys nähdä Kuuslan nimeä jossain vaiheessa myös EHT-turnauksen yhteydessä. 21-vuotias kotimainen hyökkääjä, joka pystyy tuottamaan Liigassa pisteitä ja pelaamaan kiekollisesti vahvaa jääkiekkoa, alkaa väistämättä kiinnostaa myös A-maajoukkueen suunnalla.

Sen sijaan NHLä tai Pohjois-Amerikasta puhuttaessa kysymysmerkit ovat selvemmät.Kuuslan koko asettaa omat vaatimuksensa, mutta vielä suurempi kysymys liittyy luisteluun. Hän liikkuu Liiga-tasolla riittävästi, mutta jos tavoitteena olisi joskus Pohjois-Amerikan pienempi kaukalo ja vielä kovempi pelinopeus, liikkeeseen pitäisi löytyä seuraava vaihde. Pienikokoisen hyökkääjän täytyy siellä yleensä olla nimenomaan luistelullisesti poikkeuksellinen. Mutta ehkä juuri nyt ei tarvitse katsoa niin kauas.

Kuuslan tarinassa on jotain hyvin jokerimaista. Nelivuotiaana Jokerien luistelukouluun, lähes koko junioripolku punakeltaisissa, yksi ratkaiseva oppivuosi Raimo Helmisen koulussa Lappeenrannassa ja takaisin kotiin juuri, kun kasvattajaseura palasi Liigaan.

Kuusla sanoi palatessaan, että hänellä tulee aina olemaan jokerisydän. Tällä hetkellä tuo sydän ei vain sykähdä kannattajia. Se myös tahdittaa Jokerien hyökkäyspeliä.

Unohtakaa tulostaulu – Jokereiden illassa tapahtui jotain paljon merkittävämpää

HPK-ottelun jälkeen jäi vielä ilmaan kysymys: oliko Jokereiden muuttunut pelaaminen todellista vai näyttikö se hyvältä vastustajan heikkouden vuoksi? Tapparaa vastaan saatiin jo huomattavasti vakuuttavampi vastaus.

Jokereiden pelaaminen oli ajoittain kuin eri planeetalta verrattuna Tomek Valtosen ajan sekasortoon. Nyt kyse ei ollut ensisijaisesti asenteesta, taistelusta tai kuuluisasta valmentajanvaihdoksen tuomasta energiapiikistä. Muutos näkyi siellä, missä sen pitääkin näkyä: pelin rakenteissa.

Jokerit tuli paineen alta pois kiekollisena, käytti viivelähtöjä, kiekolliselle pelaajalle löytyi syöttösuuntia ja viisikko liikkui huomattavasti tiiviimpänä kokonaisuutena. Avauspelaaminen oli parhaimmillaan erinomaista. Pelaajien ei enää tarvinnut näyttää siltä, että kiekon saatuaan heille annettiin samalla Rubikin kuutio ratkaistavaksi.

Myös hyökkäysalueella nähtiin selkeä muutos. Jokerit paineisti erittäin aggressiivisesti ja riisti kiekkoja kahden ensimmäisen erän aikana toistakymmentä kertaa jo hyökkäysalueella. Se ei ollut sattumaa, vaan seurausta siitä, että viisikko pystyi toimimaan aikaisempaa yhtenäisemmin. Kun yksi meni, muut pystyivät tukemaan.

Tässä on ehkä suurin ero aikaisempaan Jokereihin: pelaajien ratkaisuissa alkoi näkyä yhteinen ajatus. Täydellisestä jääkiekosta ollaan silti vielä kaukana.

Jokerit paineisti ajoittain myös silloin, kun paineistamiselle ei ollut mitään edellytyksiä. Pelaaja lähti luistelemaan kiekollisen vastustajan perään tilanteessa, jossa riistomahdollisuutta ei käytännössä ollut. Silloin viisikko repesi, vastustajalle aukesi tilaa ja energiaa paloi täysin turhaan. Seuraava kehitysaskel onkin opetella tunnistamaan, milloin isketään ja milloin pidetään viisikko kasassa.

Sama keskeneräisyys näkyi hyökkäyspelaamisessa. Jokerit pääsi alueelle ja pystyi pitämään kiekkoa, mutta laukauksia tuli edelleen liian vähän. Täydellistä maalipaikkaa etsittiin liian pitkään, ja kiekko vietiin mieluummin takaisin kulmaan kuin toimitettiin maalille. Aihiot ovat nyt olemassa, mutta hyökkäämisestä pitää tehdä vielä napsun verran suoraviivaisempaa.

Myös ottelun sisällä nähtiin muistutus vanhoista haamuista. Tapparan 2–1-maalin jälkeen Jokerit valui hetkeksi takaisin alkukauden oman alueen selviytymispeliin. Hyökkäyksiä ei saatu poikki, kiekko alkoi polttaa lavassa ja Matt Caiton jäähy oli lopulta seurausta pitkään jatkuneesta paineesta. Juuri näistä hetkistä uuden valmennuksen pitää päästä seuraavaksi eroon.

Erikoistilanteissa kehitys jatkui. Ylivoima alkoi näyttää jo tunnistettavalta ylivoimapeliltä, vaikka tulosta ei heti syntynyt. Maxime Fortierin 1–1-tasoitus tuli ylivoiman jälkimainingeissa maalin edestä. Alivoima puolestaan oli läpi ottelun erinomaista – mikä oli erityisen tärkeää, koska Jokerit tarjosi Tapparalle aivan liikaa mahdollisuuksia. Kaksi väärästä vaihdosta tullutta joukkuerangaistusta samassa ottelussa on asia, johon ei yksinkertaisesti ole varaa.

Ja sitten oli Tomi Karhunen.

Tappara pääsi ottelun aikana useisiin huippupaikkoihin ja läpiajoihin, mutta Karhunen pelasi jälleen loistavasti. Hän antoi Jokereille mahdollisuuden pysyä ottelussa silloin, kun viisikon rakenne petti.

Jokerit myös käytti mahdollisuutensa. Kolmannen erän jälkimmäisellä puoliskolla, joukkue tuli päälle kuin höyryjuna. Emil Kuusla taisteli kiekon itselleen ja löysi Maxime Fortierin takatolpalta. Ilman maalivahtia pelannut Jokerit tasoitti 27 sekuntia ennen loppua.

Tappara vei lopulta lisäpisteen jatkoajalla, mutta 3vs3-jatkoaika on luonteeltaan lähes kolikonheittoa. Ottelun olennaisin asia löytyi aivan muualta kuin lopputuloksesta.

Juuso Hahlin alaisuudessa Jokerit on kahdessa ottelussa alkanut näyttää joukkueelta, jolla on yhteinen tapa pelata jääkiekkoa. HPK vastaan siitä nähtiin ensimmäisiä merkkejä. Tapparaa vastaan nähtiin jo rakenne.

Paljon on edelleen korjattavaa, mutta ensimmäistä kertaa tällä kaudella Jokereiden ongelmista voidaan puhua hienosäätöä vaativina pelillisinä asioina eikä kysyä, onko koko kone ylipäätään kasattu.

Se on valtava muutos. Nähtäväksi jää onko se pysyvä.

Jokerit heräsi henkiin – yhden ottelun ihme vai todellinen muutos?

Jos valmentajanvaihdoksella haettiin Jokereiden pelaamiseen välitöntä muutosta, ainakin ensimmäinen askel otettiin oikeaan suuntaan. HPK vastaan nähtiin aikaisempaa nopeampaa, suoraviivaisempaa ja ennen kaikkea vaarallisempaa Jokereita.

Jokerit hyökkäsi suoraviivaisemmin, sai riistoja ja pystyi rakentamaan pitkiä hyökkäysalueen myllyjä, joita HPK oli suuria vaikeuksia katkaista. Maalipaikkoja syntyi jo ennen kuin tulostaululla tapahtui mitään, mutta kiekko tuntui hetken aikaa olevan allerginen maaliverkolle. Ylärima kolisi, maalivahti torjui ja hyvistäkin paikoista onnistuttiin ampumaan ohi.

Lopulta Matt Caito löysi lääkkeen yksinkertaisimmasta mahdollisesta paikasta. Pitkän hyökkäysalueen myllytyksen jälkeen kiekko viivaan, maskia maalille ja laukaus verkkoon. Ei sirkustemppuja, vaan jääkiekkoa.

Jokereiden pelaamisessa näkyi muutenkin asioita, joita alkukaudella on saanut etsiä suurennuslasilla. Kiekolliset puolustajat pystyivät purkamaan vastustajan painetta pelaamalla sen alta pois sen sijaan, että kiekko olisi automaattisesti roiskaistu lasin kautta maailmalle. Edelleen niitäkin ratkaisuja nähtiin tilanteissa, joissa parempi vaihtoehto olisi ollut tarjolla – ja liian usein seurauksena oli vain kiekon välitön palautuminen takaisin omalle alueelle.

Kaikki ei siis muuttunut yhdessä yössä.

Viisikko repesi edelleen ajoittain, ja erityisesti puolustusalueella vanha ongelma nosti päätään silloin, kun HPK sai kiekon pyörimään. Jokerit hävisi liikaa kaksinkamppailuja eikä saanut hyökkäyksiä riittävän nopeasti poikki. Tämä alkaa näyttää enemmän materiaalin kuin pelkästään pelitavan ongelmalta.

Siihen uuden valmennuksen täytyy löytää ratkaisu. Jos Jokerit häviää tällä materiaalilla jatkuvasti puolustusalueen kaksinkamppailuja, pelitavan täytyy auttaa joukkuetta välttämään pitkiä painijaksoja omissa. Vastustajan hyökkäykset pitäisi pystyä katkaisemaan aikaisemmin ja aggressiivisemmin, ennen kuin viisikko joutuu pitkäksi aikaa oman maalin ympärille selviytymään. Muuten pelaajat kuluttavat energiansa puolustamiseen – ja kun kiekko viimein saadaan pois alueelta, hyökkäämiseen ei ole enää bensaa tankissa.

Ylivoimakin näytti jo paremmalta, vaikka se jäi ajoittain liian staattiseksi. Jokerit haki täydellistä paikkaa hieman liian pitkään sen sijaan, että kiekkoa olisi toimitettu aktiivisemmin maalille. Lopulta Riku Tuomola laukoi viivasta ja kapteeni Markus Hännikäinen ohjasi maalin edestä 2–0. Tukitoimissa ja laukausmäärissä riittää hiottavaa, mutta nyt puhutaan jo enemmän hienosäädöstä kuin täydellisestä remontista.

Illan komein näyte uudenlaisesta suoraviivaisuudesta tuli 3–0-maalissa. Nopea avaus omalta alueelta käynnisti 2–1-hyökkäyksen, Patrik Virta malttoi odottaa Hännikäisen mukaan ja kapteeni viimeisteli suoraan syötöstä. Muutama nopea ratkaisu, kiekko päästä päähän ja verkkoon. Juuri tällaista Jokereiden hyökkäämisestä on puuttunut.

Silti jäitä kannattaa pitää hatussa. Jääkiekkoa pelataan aina suhteessa vastustajaan, eikä HPK pystynyt haastamaan Jokereiden avauspelaamista tai puolustusta samalla tavalla kuin moni muu joukkue tulee tekemään.

Siksi seuraava ottelu Tapparaa vastaan on valtava mittari, vaikka tamperelaisillakin on omat ongelmansa. HPK vastaan nähtiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Jokerit, jonka pelaamisessa oli vauhtia, ajatusta ja vaarallisuutta.

Nyt nähdään, oliko kyse uuden alusta – vai yhden illan helpotuksesta.

Valtonen lähti – mutta vaihtuiko Jokereissa oikeasti mikään?

Tomek Valtonen sai potkut Jokereista. Hyvä niin. Tätä ratkaisua ei tarvitse enää kaunistella eikä selittää monimutkaisesti. Kuten olen otteluraporteissani kirjoittanut, Valtosen alaisuudessa Jokereiden tekemisessä ei ole näyttänyt olevan juuri mikään hallinnassa. Pelitapa on ollut hukassa, viisikkopelaaminen sekavaa, reagointi otteluiden sisällä olematonta ja viimeisimpänä myös pelaajien tekemisestä on välittynyt kuva joukkueesta, jonka usko yhteiseen tekemiseen on kadonnut.

Valmentajan vaihtaminen oli tässä tilanteessa välttämätöntä, sitten päästäänkin huomattavasti vaikeampaan kysymykseen.

Mikä Jokereissa oikeastaan muuttui?

Vastuun ottaa Juuso Hahl, joka ei saavu pelastamaan joukkuetta organisaation ulkopuolelta. Hän ei tule tuomaan pukukoppiin täysin uusia silmiä, uutta ääntä ja uutta näkemystä. Hän on ollut koko alkukauden samassa valmennusryhmässä katsomassa aivan samaa sekasortoa kuin me muutkin. Ja juuri siksi Hahlin nimitys herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Jos Hahlin vastuulla on ollut Jokereissa esimerkiksi pelin taktinen puoli, miksi meidän pitäisi olettaa pelillisen ilmeen muuttuvan nyt ratkaisevasti? Jos taas hänen kädenjälkensä ei ole tähän asti näkynyt joukkueen pelaamisessa, mitä hän on valmennusryhmässä tähän asti tehnyt ja mistä hän on vastannut?

Tämä ei ole Hahlin tuomitsemista ennen ensimmäistäkään ottelua päävalmentajana. Se on täysin perusteltu kysymys organisaatiolle, joka kertoo tekevänsä muutoksen tilanteessa, jossa muutos on välttämätön.

Kuinka suuri muutos on nostaa kakkosvalmentaja yhden tuolin verran ylöspäin?

Hahlin ansioluettelo ei ole tyhjä. Hänen ensimmäinen kautensa Sportin päävalmentajana oli seuran lähtökohdat huomioiden vähintään kohtuullinen. Sport sijoittui runkosarjassa yksitoista 83 pisteellä ja eteni pudotuspeleihin. Se on syytä antaa Hahlille ansioksi. Toinen kausi päättyi kuitenkin jo lokakuussa potkuihin.

Nyt työympäristö vaihtuu Vaasasta Helsinkiin ja samalla painekerroin nousee aivan eri tasolle. Jokerit ei pelaa tällä kaudella vain yhtä Liiga-kautta muiden joukossa. Se pelaa kautta, johon on ladattu valtavasti rahaa, odotuksia, paluun symboliikkaa ja kannattajien vuosien odotus. Täällä muutama tappio ei aiheuta vain tyytymättömyyttä. Täällä jokainen epäonnistuminen suurennetaan. 

Siksi olisin itse halunnut nähdä Valtosen seuraajana kokeneen valmentajan organisaation ulkopuolelta. Sellaisen, joka olisi astunut ovesta sisään ilman mitään sidettä tähän alkukauteen. Sellaisen, jonka ensimmäinen tehtävä olisi ollut katsoa tätä joukkuetta täysin tuorein silmin ja sanoa, mikä täällä on pielessä. Sellaisen, jonka saapuminen olisi jo itsessään lähettänyt pukukopille viestin:

Vanha loppui tähän. Nyt alkaa uusi.

Hahlin nimityksestä tällaista tunnetta ei synny. Ehkä sopivaa kokenutta valmentajaa ei ollut saatavilla. Itse asiassa toivon, että näin oli. Sillä jos markkinoilla oli realistisesti saatavilla kokenut ja uskottava vaihtoehto ja Jokerit päätyi siitä huolimatta sisäiseen ratkaisuun, päätöstä on huomattavasti vaikeampi ymmärtää.

Ja tässä vaiheessa katse kääntyy väistämättä myös Olli-Pekka Yrjänheikkiin. Valmentajan potkut eivät saa toimia savuverhona, jonka taakse urheilujohdon vastuu katoaa. Yrjänheikki oli mukana rakentamassa kokonaisuutta, jonka päävalmentajaksi valittiin Tomek Valtonen. Hän on ollut rakentamassa myös pelaajistoa, jonka suorittaminen on ollut tähän asti kaikkea muuta kuin nimilistan herättämien odotusten mukaista.

Siksi on aiheellista kysyä myös pelaajarekrytoinnista. Millainen Jokereiden rekrytointiprosessi oikeasti on? Millä perusteilla pelaajat on valittu? Kuinka paljon on katsottu pelaajan sopivuutta haluttuun pelitapaan, rooliin ja joukkueen rakenteeseen – eikä vain nimeä, tilastoja ja Eliteprospectsia. Jos prosessi on ollut tätä perusteellisempi, hyvä. Silloin sen tulosten pitäisi kuitenkin alkaa näkyä myös jäällä.

Juuri nyt Yrjänheikinkään CV tästä projektista ei näytä erityisen vahvalta. Valmentajavalinta epäonnistui niin pahasti, että päävalmentaja sai lähteä jo alkukaudesta, ja samaan aikaan myös joukkueen rakentamisessa on näkyviä ongelmia. Siksi myös hänen asemaansa ja ennen kaikkea hänen johtamansa urheilupuolen toimintaa on viimeistään kauden jälkeen arvioitava yhtä kriittisesti kuin nyt arvioitiin Valtosen työtä.

Valtonen sai kantaa vastuun omasta osuudestaan. Se oli oikein. Mutta hänen potkunsa eivät saa tarkoittaa sitä, että kaikki muu organisaatiossa julistetaan samalla synninpäästössä onnistuneeksi.

Ja sitten Juuso Hahl. Hänellä on nyt mahdollisuus tehdä tästä tekstistä muutaman kuukauden päästä typerän näköinen. Toivon vilpittömästi, että hän tekee.

Ehkä juuri päävalmentajan vastuu vapauttaa Hahlin tekemään asioita, joita hän ei kakkosvalmentajana pystynyt tekemään. Ehkä ongelma ei ollut hänen näkemyksessään vaan siinä, kenellä oli viimeinen sana. Ehkä Jokerit alkaa pelata yksinkertaisemmin, yhtenäisemmin ja ennen kaikkea sellaisella pelikirjalla ja intensiteetillä, jota tämän seuran paidassa pitäisi pitää itsestäänselvyytenä.

Hahl saa mahdollisuutensa ja ansaitsee myös mahdollisuuden näyttää. Mutta lähtötilanteessa hänen nimityksensä tuntuu enemmän kompromissilta kuin suunnanmuutokselta.

Tomek Valtonen poistettiin yhtälöstä, mutta hänen tilalleen ei tuotu uutta yhtälöä. Yksi jo olemassa olleista palasista vain siirrettiin toiseen kohtaan. Ehkä Juuso Hahl osoittaa, että ongelma oli koko ajan siinä, kuka istui päävalmentajan tuolilla. Mutta yhtä mahdollista on, että Jokerit ei tänään hoitanut sairautta. Se vain vaihtoi siteen avohaavan päällä.

38 vuotta Jokereita – koskaan en ole nähnyt tällaista pohjakosketusta pelillisesti

Olen seurannut Jokereita vuodesta 1988. Olen nähnyt huonoja joukkueita, surkeita jaksoja ja kausia, jolloin materiaali ei yksinkertaisesti ole riittänyt. Mutta en muista nähneeni Jokereita tilanteessa, jossa näin moni asia olisi samanaikaisesti näin pahasti rikki.

Juuri nyt Jokereissa ei toimi käytännössä mikään.

Hyökkäyspelissä ei ole rakennetta. Puolustuspelaaminen vuotaa. Kaksinkamppailut hävitään ympäri kaukaloa. Ylivoima on sekavaa. Kiekollisesta pelaamisesta puuttuvat toistettavat mallit. Pelinopeus katoaa siihen, että pelaajat joutuvat miettimään, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ja penkin takana päävalmentaja Tomek Valtonen seisoo kuin jääpatsas keskellä sortuvaa rakennusta.

Yksi seinä on vielä pysynyt pystyssä: maalivahtipeli.

Kiekko-Espoota vastaan Tomi Karhunen esti erinomaisilla torjunnoillaan lukemia repeämästä vielä rumemmiksi. Ilman Karhusta taululla olisi voinut aivan hyvin seistä kahden erän jälkeen 6–0. Ironisinta on, että juuri Karhunen oli lainapelaaja ja pelasi ainakin nykyisen lainasopimuksensa viimeistä ottelua Jokereissa.

Kiekolliseen pelaamiseen oli selvästi yritetty tuoda kontrollia. Omalla alueella paikat pyrittiin pitämään eikä kiekon perässä juostu samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ongelma oli, että kontrollin mukana katosi pelinopeus. Pelaajat näyttivät jatkuvasti joutuvan miettimään, mitä kiekolla pitäisi seuraavaksi tehdä. Kun viisikon tukitoimet eivät olleet kunnossa, rauhallisesta kiekollisesta pelaamisesta tuli vain hidasta kiekollista pelaamista.

Hyökkäyspelissä tilanne oli vielä karumpi. Toistettavia kiekollisia hyökkäyksiä ei käytännössä näkynyt. Kiekkoa heitettiin päätyyn tilanteissa, joissa kukaan ei ehtinyt karvaamaan, ja seuraavassa hyökkäyksessä ratkaisu saattoi olla jotain aivan muuta. Jokerit pelasi puhdasta luomukiekkoa: jokainen ratkaisi tilanteen parhaaksi katsomallaan tavalla ja toivoi, että vieruskaveri sattuisi ajattelemaan samoin.

Sokkosyötöt ja järkyttävät kiekonmenetykset eivät siinä ympäristössä olleet enää yksittäisiä virheitä. Ne olivat oire.

Sama sekavuus näkyi puolustamisessa ja kaksinkamppailupelaamisessa. Max Krogdahlin tekeminen Kiekko-Espoon avausmaalissa tiivisti paljon. Ensin kaksinkamppailun häviäminen, sen jälkeen käytännössä kävely kulmasta kohti omaa maalia ilman kontrollia kenestäkään. Erän loppupuolella Krogdahl meni jälleen kaksinkamppailuun tavalla, joka päättyi turhaan kiinnipitämisjäähyyn. Vahvistukseksi hankitulta puolustajalta tekeminen oli ala-arvoista.

Kolmannessa maalissa Jokerien puolustajalla oli puolestaan kaikki aika ja tila pelata kiekko omille ja purkaa paine. Tuloksena oli löysä syöttö viivaan, kiekonmenetys ja Kiekko-Espoon pelaaja käveli suoraan ykkössektoriin. Karhusella ei ollut tilanteessa käytännössä mitään mahdollisuutta.

Ylivoimalla sekavuus jatkui. Oliver Larsen lähti yrittämään omia temppujaan, menetti kiekon ja Kiekko-Espoo sai alivoimalla huippupaikan. Samalla Riku Tuomola, joka on ollut Jokereiden puolustajista selvästi luontevin vaihtoehto kiekolliseen ylivoimapelaamiseen, ei saanut vastuuta molemmissa ylivoimakoostumuksissa. Tässä kohtaa katse kääntyi väistämättä myös penkin taakse.

Eikä alivoimakaan lopulta säästynyt romahdukselta. Kolmas erä alkoi Jokereiden alivoimalla ja Kiekko-Espoo teki 4–0-maalinsa keskeltä Jokerien alivoimaneliötä. Se oli lähes täydellinen kuva koko illasta: vastustaja pääsi juuri sinne, minne sen ei pitäisi päästä.

Jokerit kavensi vielä survomalla kiekon Petteri Rimpisen alta, mutta loppuottelun kiri jäi näennäiseksi. Pelin perusrakenne ei muuttunut mihinkään.

Kaikkein huolestuttavinta oli kuitenkin se, miltä joukkue näytti henkisesti.

Maxime Fortier jätti kiekon omalla siniviivalla taakseen paikkaan, jossa ei ollut ainuttakaan jokeripelaajaa. Kiekko-Espoo sai jälleen ilmaisen maalipaikan. Kun joukkueen tähtipelaajien tekeminen alkaa näyttää tuolta, kyse ei ole enää vain epäonnistuneesta syötöstä. Pelaajien vastuu omasta tekemisestään täytyy tietenkin sanoa ääneen – valmentaja ei käske ketään häviämään kaksinkamppailuja tai syöttämään kiekkoa vastustajalle. Kiekko-Espoota vastaan valtaosa Jokerien pelaajista oli yksinkertaisesti erittäin huonoja.

Mutta tässä kohtaa selitys ei voi enää olla se, että lähes kaikki pelaajat ovat sattumalta huonossa vireessä samaan aikaan.

Jokereiden kokoonpanossa on runsaasti pelaajia, jotka ovat aikaisemmin osoittaneet olevansa liigatason jääkiekkoilijoita. He eivät ole voineet kollektiivisesti unohtaa jääkiekon pelaamista sillä hetkellä, kun he pukivat Jokerien paidan päälleen.

Siksi vastuu kääntyy väistämättä myös valmennukseen.

Tomek Valtonen näytti Kiekko-Espoota vastaan päävalmentajalta, joka oli menettänyt joukkueensa. Penkin takana ei näkynyt reagointia, ohjeistamista tai energiaa, vaikka kaukalossa peli hajosi käsiin. Valtonen seisoi kuin jääpatsas samalla, kun hänen joukkueensa ympäriltä suli viimeinenkin rakenne.

Minun silmiini hän on menettänyt myös pelaajien luottamuksen.

Lopputulos 1–4 oli lopulta Jokereille jopa armollinen. Näennäinen loppukiri ei muuttanut kokonaiskuvaa miksikään. Kiekko-Espoo oli parempi kaksinkamppailuissa, rakenteessa, kiekollisessa pelaamisessa ja vaarallisten maalipaikkojen luomisessa.

Jokereilla oli Tomi Karhunen.

Ja nyt hänkin saattaa lähteä.

Kun joukkueesta eivät tällä hetkellä toimi hyökkäyspeli, puolustuspelaaminen, ylivoima, kaksinkamppailupelaaminen, kiekollisen pelin rakenne eivätkä enää edes tähtipelaajien perusratkaisut, ei voida enää korjata yhtä rikkoutunutta osaa.

Koko kone on levällään.

Jokerit oppi pitämään kiekkoa – seuraavaksi pitäisi keksiä, mitä sillä tehdään

Jokerit otti TPS:ää vastaan kiekollisesti askeleen eteenpäin ja pelasi siltä osin kauden parhaan ottelunsa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että hyökkäyspelin suuret ongelmat olisivat kadonneet mihinkään. Pikemminkin ottelu näytti entistä selvemmin, missä ongelman ydin tällä hetkellä oli: Jokerit pystyi pitämään kiekkoa, mutta kiekonhallinnan muuttaminen laadukkaiksi maalipaikoiksi oli edelleen tuskaisen vaikeaa.

Omalla puolustusalueella nähtiin selvä muutos aikaisempaan. Jokerit pyrki pelaamaan rauhallisemmin kiekolla eikä ensimmäinen ratkaisu ollut jatkuvasti kiekon roiskaiseminen pois alueelta. Parhaimmillaan joukkue tuli todella hienosti paineen alta ulos – yhdessä tilanteessa hyökkäys käynnistyi neljän syötön ketjulla omalta alueelta. Kiekolliselle pelaajalle löytyi myös aikaisempaa liikkuvampaa tukea.

Ongelma oli siinä, ettei tekemisestä muodostunut riittävän toistettavaa. Kun tukitoimet katosivat, rauhallinen kiekollinen pelaaminen muuttui nopeasti vaaralliseksi. TPS pystyi riistämään kiekkoja toistuvasti Jokereiden puolustusalueella ja pääsi niiden jälkeen vaarallisille maalipaikoille. Sama näkyi viivelähdöissä. Jokerit yritti niitä, mutta kiekottomien pelaajien jäädessä seisomaan vastustajan tehtävä muuttui turhan helpoksi. Viivelähtö ilman liikettä on vähän kuin liikenneympyrä ilman liittymiä – kiekko kyllä kiertää, mutta mihinkään sillä ei päästä.

Tämä oli samalla koko Jokerien hyökkäyspelin keskeinen ongelma. Pelistä puuttui edelleen riittävä toistettava rakenne, jonka sisällä pelaajat tietäisivät, mistä seuraava syöttösuunta ja tuki löytyvät. Liian moni tilanne jäi yksittäisen pelaajan ratkaistavaksi, eikä tämän joukkueen yksilötaito yksinkertaisesti riittänyt siihen, että viisikkopelaamisen puutteita olisi voitu jatkuvasti paikata henkilökohtaisilla suorituksilla.

Hyökkäysalueella Jokerit pystyi viettämään aikaa ja pyörittämään peliä, mutta matka kulmista ja laidoilta vaaralliselle maalintekosektorille tuntui välillä pidemmältä kuin Helsingistä Turkuun. Karvauksen nostaminen toi ottelun loppupuolella lisää hyökkäyspeliä, mutta sama perustavanlaatuinen ongelma säilyi: ykkössektoriin murtautuminen oli äärimmäisen vaikeaa.

Seitsemässä ottelussa syntyneet seitsemän tasakentällismaalia kertoivat ongelmasta jo varsin karua kieltä. TPS:ää vastaankaan Jokerit ei onnistunut maalinteossa tasakentällisin, sillä kavennus syntyi kuudella viittä vastaan Tomi Karhusen ollessa vaihdossa. Kiekkoa voidaan pitää ja hyökkäysalueella voidaan pyöriä vaikka huomiseen asti, mutta jääkiekossa tyylipisteitä ei jaeta alueajasta.

Ylivoimassakin Jokerit sai kiekon liikkumaan, mutta TPS alivoima onnistui pitämään vaarallisimmat alueet hyvin tukossa. Pyöritystä syntyi enemmän kuin todellista uhkaa.

Puolustussuuntaan Jokerit teki puolestaan asioita, joista vastustajan valmennus tuskin valitti. Pelaajat ajoivat liian usein aggressiivisesti kiekollista vastustajaa kohti tilanteissa, joissa todellista mahdollisuutta taklaukseen tai riistoon ei ollut. Kun ensimmäinen pelaaja kierrettiin kuin lyhtytolppa, viisikon sisälle aukesi valtavia tiloja.

TPS maalit olivat tästä kivuliaita esimerkkejä. Ensimmäisessä maalissa Jokerien puolustuspakka hajosi ja Joel Määttä pääsi aivan ykkössektoriin Oliver Larsenin ollessa tilanteessa pahasti kujalla. Myös TPS 2–0-ylivoimamaalissa Jokerit ylipelasi tilanteen, minkä seurauksena Otto Paajanen unohdettiin keskikaistalle käytännössä yksin. Tämän tason pelaajalle sellaisen tilan tarjoaminen on vähän kuin jättäisi kotiavaimen oveen ja ihmettelisi aamulla, miksi eteisestä puuttuvat kengät.

Yksilötasolla puolustuksessa erot olivat suuria. Riku Tuomola oli kiekollisena ylivoimaisesti Jokereiden paras puolustaja ja rakensi myös syötöllään kavennusmaalin. Toisessa ääripäässä oli Max Krogdahl, jonka pitäisi lähtökohtaisesti olla joukkueelle vahvistus. TPS:ää vastaan hänen kiekollinen repertuaarinsa typistyi aivan liian usein kiekon purkamiseen laidan kautta ulos omalta alueelta – eikä sekään aina onnistunut. Matt Caiton pelaaminen herätti niin ikään kysymyksiä. Hänen kohdallaan on toki syytä pohtia, kuinka paljon loukkaantumisen jälkeinen tilanne edelleen vaikutti tekemiseen.

Aleksi Mustonen oli puolestaan Jokereiden onnistujia, ja Tomi Karhunen piti joukkuetta tärkeillä torjunnoillaan mukana pelissä. Alivoimalla Markus Hännikäinen teki juuri sitä epäkiitollista työtä, jota siinä roolissa tarvittiin: blokkasi, peitti ja laittoi kroppaa kiekon tielle.

Hyökkäyspäässä Henri Nikkasen ja Patrick Curryn tekeminen jätti huomattavasti enemmän kysymyksiä. Kaksikko pelasi ajoittain kuin ilmapallot kainalossa. Hyökkäämisestä puuttui rakenne, yhteinen rytmi ja ennen kaikkea vaarallisuus. Nikkanen oli jälleen valtava pettymys, ja Curryn keskittyminen aivan vääriin asioihin söi hänen omaa tekemistään.

Ottelusta jäi lopulta hieman ristiriitainen kuva. Jokerit oli kiekollisena parempi kuin kertaakaan aikaisemmin tällä kaudella, ja se oli aidosti positiivinen asia. TPS jäi esimerkiksi ottelun alussa täysin jalkoihin eikä saanut avauserässä ainuttakaan laukausta kohti maalia. Jokerien asenteessakaan ei ollut moittimista.

Mutta kiekonhallinta ei itsessään vielä ole toimiva pelitapa.

Jokerit pystyi näyttämään yksittäisiä hienoja lähtöjä, pitkiä hyökkäyksiä ja hetkiä, jolloin viisikko näytti tietävän täsmälleen, mitä se oli tekemässä. Hetkeä myöhemmin pelaajat saattoivat kuitenkin seistä viivelähdössä paikallaan, ajaa puolustuksessa itsensä ulos tilanteesta tai yrittää hyökkäysalueella keksiä yksin keinon päästä keskelle.

Siinä oli tämän ottelun suurin viesti. Jokerien kiekollinen peli otti askeleen eteenpäin, mutta seuraavan askeleen täytyy olla paljon selvempi: yksittäisistä onnistumisista pitäisi rakentaa tunnistettava ja toistettava tapa pelata.

Muuten Jokerit jää joukkueeksi, joka kyllä osaa pitää kiekkoa – mutta ei vielä riittävän hyvin tiedä, mitä sillä pitäisi tehdä.