Jokerit häviää Ässille kotonaan 4–2, eikä esitys jättänyt juuri mitään epäselväksi: joukkueen kiekollinen pelaaminen on edelleen pahasti kesken.
Ei Karhunenkaan ollut maalilla parhaimmillaan, mutta ongelmat ovat huomattavasti maalivahtipeliä laajemmat.
Kai Suikkasen, nykyisen KooKoo-valmentajan, vuosia sitten laukoma lausahdus ”Ei voi kahden metrin syötöt mennä vittu kolme metriä ohi!” oli tänään jälleen enemmän kuin paikallaan. Jokerien puolustajien ja hyökkääjien kiekollinen pelaaminen on käsittämättömän heikkoa. Metristäkin syötetään ohi, eikä kiekkoa saada viivasta edes ensimmäisen vastustajan ohi. Valtteri Pulli osoitti illan aikana useaan kertaa tyylinäytteen siitä, miten Suikkasen sanomaa voidaan toteuttaa live-tilanteessa.
Ylivoimalla ei ole edelleenkään järjen hiventäkään. Ensimmäisessä ylivoimassa ei saatu yhtään laukausta maalia kohti. Viikkoja on ollut aikaa rakentaa edes yksi toimiva peruskuvio. Silti tekeminen näyttää siltä, ettei yhteistä suunnitelmaa ole saatu iskostettua pelaajien päähän. Ottelun kuvaa kiteyttää se, että Jokerien paras kiekollinen pelaaja Emil Kuusla istui vaihtopenkillä, kun joukkue kavensi päätöserässä ylivoimalla tilanteeksi 3–2. Voi aivan aiheellisesti kysyä, missä Juuso Hahl on pelejä katsellut, jos Kuusla ei ole tuossa tilanteessa jäällä. Kun maalia pitäisi hakea, parhaan kiekollisen osaamisen pitäisi olla käytössä, vaikka tällä kerta tulosta tulikin.
Sama ongelma näkyy tasakentällisin. Hyökkäykset eivät etene lavasta lapaan, vaan kiekkoja siirretään päätyyn tai yritetään ristisyöttöjä, joiden jälkeen päädytään jälleen kamppailemaan kiekosta. Varsinaista laukaisu-uhkaa ei synny, ja Ässät saa kiekkoja haltuunsa käytännössä ilmaiseksi.
Puolustuspelaamisessakin perusasiat ovat hukassa. Kuka pitää keskustan? Kuka tuplaa? Kenen vastuulla mikäkin alue on? Miten tällaisista asioista voi olla edelleen epäselvyyttä? Seurauksena vastustajan pyöritykset Jokerien puolustusalueella jäävät poikkeuksetta päälle, eikä joukkue pääse kunnolla vaihtamaan tai purkamaan painetta.
Kun taas Jokereiden puolustajat saa kiekon hyökkäyssiniviivassa, ei pystytä toimittamaan sitä edes päätyyn asti, vaan kiekko osuu ensimmäiseen vastustajaan. Kun kiekollinen pelaaminen on tätä tasoa, hyökkäyksiä ei rakenneta hallitusti eikä vastustajan puolustusta saada liikkeelle.
Ydinongelma on selvä: Jokerien puolustukseen tarvitaan pari pelaajaa, jotka osaavat pelata kiekolla tällä tasolla sekä omassa että vastustajan päässä. Pelkkä kiekon siirtäminen pois omalta alueelta ei riitä. Joukkue tarvitsee puolustajia, jotka pystyvät avaamaan peliä, syöttämään tarkasti, kuljettamaan paineen alta ja toimittamaan kiekkoa viivasta maalille.
Myöskään hyökkääjät eivät voi katsoa peiliin ylpeänä. Hyökkäyspelaaminen on aivan liian usein kiekon siirtämistä päätyyn ja sen jälkeen toivomista, että joku voittaisi kaksinkamppailun. Hyökkäysalueella ei pystytä pitämään kiekkoa hallitusti, luomaan laadukkaita maalipaikkoja tai uhkaamaan vastustajaa riittävästi laukauksilla. Kun kiekko saadaan haltuun, seuraava syöttö on usein epätarkka tai ratkaisu muuten heikko. Pelaajien välinen yhteistyö ja kiekottomien pelaajien liike eivät tuota riittävästi vaihtoehtoja kiekolliselle. Hyökkääjien tehtävä ei ole ainoastaan voittaa kamppailuja päädyssä, vaan myös pystyä pelaamaan kiekolla, tekemään tilaa toisilleen ja luomaan maalintekouhkaa. Tällä hetkellä liian moni hyökkäys päättyy ennen kuin siitä ehtii syntyä mitään vaarallista.
Niin kauan kuin kiekollinen pelaaminen on näin heikkoa, ylivoima tehotonta ja puolustuksen vastuunjako epäselvä, on vaikea odottaa, että Jokerien peli lähtisi kunnolla lentoon. Nämä eivät ole yksittäisiä epäonnistumisia, vaan toistuvia rakenteellisia ongelmia, joihin valmennuksen pitäisi jo pystyä puuttumaan, mutta erityisesti toimiston on nyt reagoitava.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti