torstai 8. lokakuuta 2026

Kauden paras Jokerit oli vähällä kaatua omiin tähtipelaajiinsa – milloin palkalle saadaan vastinetta?


Kaksitoista vuotta odotettu Stadin derby tarjosi tunnetta, draamaa ja lopulta Jokereille 3–2-jatkoaikavoiton. Mutta voiton takaa paljastui jotain huolestuttavaa: Jokerit oli kiekollisesti valovuoden HIFK edellä, mutta onnistui silti tekemään lähes mahdottomasta mahdollisen – päästämään täysin alakynnessä olleen vastustajan takaisin peliin.

Ensimmäiset kaksi erää olivat Jokereiden näytöstä. Kiekko liikkui, hyökkäyksiä rakennettiin kärsivällisesti ja HIFK puolustus oli ajoittain täysin mankelissa. Aleksi Mustosen upea vanhanaikainen vei Jokerit johtoon, mutta maalipaikkojen tuhlaaminen alkoi saada jo farssin piirteitä. 

Syyllä oli nimi: Hugo Alnefelt. HIFK maalivahti pelasi käsittämättömän ottelun ja piti punapaidat yksin hengissä. Mutta kaikkea ei voi kaataa maalivahdin erinomaisuuden piikkiin. Jokerien viimeistely oli paikoin suorastaan luokatonta.

Kolmannessa erässä pelin kuva muuttui. Jokerit alkoi varoa häviämistä enemmän kuin tavoitella voittoa. Viisikon etäisyydet kasvoivat, syöttöketjut katkesivat ja alkukaudelta tuttu kiekon roiskiminen palasi. Maxime Fortierin tarkka laukaus vei Jokerit 2–1-johtoon, mutta sen sijaan että joukkue olisi naulannut ottelun, se alkoi puristaa mailaa kaksin käsin.

Ilari Melartin ulosajo tarjosi Jokereille viiden minuutin ylivoiman ja mahdollisuuden ratkaista ottelu. Sen sijaan Jokerien ylivoima muuttui täydelliseksi kaaokseksi. Matt Caito pelasi kiekon huolimattomasti viivalla, HIFK pääsi vaaralliseen vastahyökkäykseen ja Caito joutui ottamaan estämisjäähyn. Viiden minuutin ylivoima katkesi omaan virheeseen. Jokerien pelaaminen oli pelokasta ja hermostunutta, eikä valmennuskaan saanut joukkuetta rauhoittumaan.

Kun ottelu olisi pitänyt tappaa, Jokerit alkoi pelätä omaa varjoaan.

Kapteeni Markus Hännikäisen tarpeeton pitkä kiekko ottelun loppuhetkillä kiteytti koko joukkueen henkisen lukon. Hetkeä myöhemmin Daniel Mäkiaho sai aivan liian vapaasti nousta parhaalle maalintekosektorille ja tasoittaa 2–2.

Tässä kohtaa on kysyttävä, missä ovat Jokerien kovapalkkaiset ratkaisupelaajat. Patrick Curry ja Henri Nikkanen saavat mahdollisuuksia, joista tämän tason hyökkääjien on yksinkertaisesti tehtävä maaleja. Heille ei makseta tähtipelaajien palkkaa siitä, että he osallistuvat peliin. Heille maksetaan siitä, että he ratkaisevat otteluita. Maaliodottama ottelun lopussa oli Jokereille 5,08 - 1,22, joka kertoo kaiken olennaisen. Ottelun ei koskaan olisi pitänyt mennä jatkoajalle.

Lopulta Emil Kuuslan erinomainen karvaus ja Alexander Forslundin jatkoaikamaali pelastivat Jokereille kaksi pistettä ja Stadin herruuden.

Voitto oli ansaittu, mutta tapa, jolla Jokerit oli sen menettää, oli anteeksiantamaton.

Juuso Hahl on saanut Jokereiden kiekollisen pelin näyttämään jo aivan toiselta kuin Tomek Valtosen aikana. Seuraava haaste on huomattavasti vaikeampi: saada pelaajien päät kestämään silloin, kun ottelu pitäisi ratkaista.

Sillä vaikka Jokerit voitti Stadin herruuden, se oli jälleen vähällä hävitä ottelun omalle pelolleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti