tiistai 22. syyskuuta 2026

Voittotili aukesi – peli ei


Kuudes kerta toden sanoi, mutta yhdestä voitosta ei vielä kannata järjestää paraatia. Kun voitto tulee vieläpä oma maali puhtaana pitäen, pitää myös onnistumiset nostaa esille, ja tänään ne olivat Pelicansia vastaan ehdottomasti ylivoimapeli, maalivahtipeli ja asenne. 5–5-pelissä Jokerit oli myös edelleen hyvä hyökkäysalueella, kuten pitkälti koko alkukauden, mutta tulos jäi edelleen odottamaan itseään tasakentällisin. 

On kuitenkin aidosti sanottava, että tänään Jokereiden ylivoimassa oli monikin asia kunnossa, mutta jos ennen kautta olisi sanottu, että se nimenomaan on pääosin Emil Kuuslan, Alexander Forslundin ja Riku Tuomolan ansiosta, niin moni ei olisi asiaa allekirjoittanut. Sinänsä tuolla ei pitäisi olla väliä muutoin, mutta joukkueen palkkarakenteen huomioon ottaen Patrick Curryn lisäksi siellä pitäisi olla aivan eri nimiä kuin nyt on.

Pelicans on tällä hetkellä oman pelinsä kanssa solmussa. Jääkiekossa oma suoritus on aina suhteessa vastustajaan, ja tänään vastustaja oli heikko. Se ei sinänsä vie mitään pois Jokereilta, mutta isossa kuvassa oman pään ongelmat eivät ole muuttuneet mihinkään. Pientä valonpilkettä oli näkyvissä, kun tänään päästiin jo useampia kertoja omasta päästä myös kiekollisena pois. Toisaalta Pelicansin pelaajien ryntäily hyökkäyspäässä antoi tilaa sille. Jokereiden valmennusjohdon olisi yksinkertaisesti ymmärrettävä, että Liigassa ei voiteta otteluita pitkässä juoksussa paljon, jos kiekon perässä juostaan repaleisena viisikkona, kun omassa päässä tukitoimet eivät ole kunnossa.

Jokereiden tilannetta ei pidä tarkastella tämän voiton kautta sen enempää. Sitä pitää katsoa sen kautta, mihin suuntaan peli menee, ja valitettavasti en voi ymmärtää Tomek Valtosen taktisia valintoja edelleenkään. Alivoimaiset hyökkäykset, kenttäpelaajien etäisyyksien tarkoitukselliset venyttämiset, junioreista tuttu vastustajan paineistaminen heidän oman maalin takaa ja yltiövarovainen oman pään kiekollinen peli eivät ole pieniä säätökysymyksiä, vaan rakenteellisia ongelmia, joita yksittäinen voitto ei peitä alleen.

Nautitaan kuitenkin ensimmäisestä voitosta ja siitä, että joukkueen asenteessa on kuitenkin paljon sellaista, jonka varaan voi rakentaa. Erityisesti haluan nostaa pelaajista Emil Kuuslan näkyville. Hänen taitotasonsa, liikkeensä ja peliälynsä riittävät jo nyt Liigassa ihan kärkikoriin. Vielä ripaus suoraviivaisuutta ja laukauksen kehittämistä, niin Kuuslasta on kasvamassa tähti pääsarjaan, miksei Euroopan kentillekin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti