Numerollisesti Jokerit oli keskiviikkona tasaväkinen Ässiä vastaan, mutta numeroiden takana on paljon sellaisia asioita, mitä oli pureskeltava ja huolella eilisen ottelun jälkeen.
Mainitsin jo edellisen ottelun jälkeen ne samat ongelmakohdat, mitkä näkyivät vielä räikeämmin Ässiä vastaan. Yksinkertaisesti ja tiivistettynä: Jokereilla ei ole minkäänlaista sapluunaa päästä kiekon kanssa pois omalta alueelta syötellen.
En usko, että edes puolustuksen heikko materiaali selittää täysin sitä, että joukkue ei pääse kiekollisena ulos alueelta kuin noin joka 10. kerta, kun vastustajajoukkue karvaa ylhäältä. Tällä hetkellä epävarmuus puolustajien ja hyökkääjien yhteistyössä näkyy kilometrien päähän, ja tästä ei voi kuin syyttää valmennusta. Ihan kuin joukkue olisi harjoitellut vain ja ainoastaan hyökkäysalueen hyökkäyspeliä, mikä kieltämättä sitten toimiikin ihan hyvin.
Jokerit ylitti keskialueen joukkueena, viisikkona, tiiviisti ensimmäisen kerran, kun ottelun toista erää oli pelaamatta kahdeksan minuuttia. Siihen asti kiekot tulivat omalta alueelta ulos korkeina roikkuina tai pleksien kautta. Samaan aikaan Jokereiden hyökkääjät kaartelivat milloin missäkin keskialueella tai, vielä pahempaa, odottivat seisovin jaloin oman siniviivan alla passiivisena syöttöä.
Puolustajat toki häviävät nyt toisteisesti myös kaksinkamppailut tai oikeastaan myös sellaiset tilanteet, missä Jokerit ylimiehittää ja tuplaa vastustajaa. Tämä kertoo myös joukkueen henkisestä valmiudesta, koska ei joukkue ole mikään "nousijajoukkue", vaan kokemusta tämän kaltaisista peleistä on kuitenkin suurimmalla osalla pelaajista. Ässien voittomaali tuli ylivoimalla, mutta tätä jäähyä edelsi tilanne, missä Jokereiden puolustajilla oli kaikki aika ja tila pelata kiekko varmasti omille ja lähteä hyökkäämään. Silmät kiinni -roiskaisut jatkuivat, kiekko vastustajalle omalla alueella ja tästä seurasi Henri Nikkasen kampitusjäähy.
Nyt vaihtoehtoja on tasan kaksi. Joko Tomek Valtonen esikuntineen onnistuu jollain tavalla luomaan pelaajille niin simppelin avauspelaamisen kuvion, jolla päästään myös paineen alta pois, tai sitten Valtonen esikuntineen katselee uutta työpaikkaa ennen kuun vaihdetta. Tuolla pelitavalla kausi on ohi ennen kuin oikeastaan alkaakaan, koska missään pallopelissä ei voi olla noin heikosti rakennettu pelisuunnitelma ja sen toteutus, jos aikoo otteluita myös voittaa.
Täytyy toki ihmetellä myös Jokereiden toimiston tekemistä. Onko ajateltu, että nykypäivän jääkiekossa riittää, kun hyökkää ja tekee paljon maaleja, koska niin selkeästi on hankinnoissa keskitytty rakentamaan hyökkääjät edellä kokoonpanoa, että puolustajiin sitten on jäänyt enää rippeet jäljelle. Onkin täysin selvää jo nyt, että Jokerit tarvitsee kipeästi 1–2 puolustajaa, joilla nimenomaan vahvuudet liittyvät kiekolliseen peliin. Enkä tarkoita mitään ylivoimamoottoria, vaan ihan perusavauspelaaminen ja pelinlukeminen riittää, ja he näyttävät eteen muulle ryhmälle sen, mitä tarkoittaa paineen alta syötellen pois.
Pyrin myös etsimään aina jotain sellaista, mistä pitää kiinni, ja se on ehdottomasti edelleen hyökkäysalueen hyökkäyspeli. Vaikka Jokerit jäi Ässiä vastaan päätöserässä ilman laukauksia maalia kohden, luit oikein, nolla laukausta, niin siitä huolimatta joukkueen aktiivinen karvauspeli ja pienpelit hyökkäysalueella toimivat ihan kiitettävällä tasolla. Riistojen kautta täytyy vielä saada napsu suoraviivaisuutta, niin tehokkuuskin lisääntyy. Toki tähänkin on sanottava, että puolustajien erittäin heikko kiekollinen valmius näkyy myös hyökkäyspäässä, ja surkea viivapelaaminen katkaisi useita kertoja lupaavan pyörityksen.
Pelaajistosta positiiviselle puolelle voi laittaa maalivahti Erikson Ekin. Tällä kertaa ottelun jälkeen ei tarvitse puhua ainakaan ainoastaan maalivahdeista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti